16.1.2016

Elonmerkkejä

No niin, joulut on juhlittu ja kuusi viety pois! Tänä vuonna meillä oli oikea superkuusi, oli ihan sääli viedä niin hyväkuntoinen yksilö roskiin ;-D. Varsinainen syy miksi kuusi tuli mainittua on kuitenkin se, että nyt kuusen poistuttua pääsee jälleen ottamaan asukuvia kun kuusi ei ole tiellä.

Ja vuoden ensimmäiseksi asukuvaksi halusin kuvata edellisen vuoden viimeisen, pitkään harkitun ostokseni, Ilona Pellin Suoja-maiharin. Kuvia täällä. täällä ja täällä. Olin haaveillut maiharista jo jonkin aikaa ja Ilonan uuden toimintatavan mukaisesti takki tehtiin tilauksesta. Prosessi oli ihan mielenkiintoinen, se aloitettiin hypistelemällä kangasmalleja. Kun kangas sitten oli valittu, se tilattiin ja kun se oli tullut, aloitettiin ompelu. Ei siis mitään fast shoppingia vaan aitoa slow shoppingia, joka kyllä sopii hyvin tällaiselle slow bloggarille ;-D.


Takin kangas ei ole ihan yksiväristä sileää vaan siihen on kudottu jonkinlainen seeprakuvio, se siis on musta, mutta pinta on elävä. Takki on aika ohut. mutta teetin samalla myös irrotettavan tikkivuorin ja niinpä sitä voi käyttää talvellakin. Ympärivuotinen käyttötakki siis! Tosin tämän talven pakkasilla olen suosiolla käyttänyt pitkää untuvatakkia, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli pitää uutta takkia ;-D. Vasemmanpuolimmaisessa ja keskimmäisessä kuvassa takissa on toppavuori, oikeanpuoleisessa ei.

Keskiviikon Hesarissa oli muuten mielenkiintoinen muotijuttu ja jutussa mainittu Li Edelkoort on Pinterestin kuvista tuttu, tyylikäs harmaantunut daami. Hän siis julisti muodin kuolleeksi, mutta jospa muodin kuolema mahdollistaakin tyylin syntymän. Tyyliähän ei voi ostaa, vaan se luodaan itse! Katumuoti ainakin on juuri tuota itse luotua tyyliä, niin hyvässä kuin pahassa ;-D. Muodin kuoltua ei ole enää valmista sapluunaa, jota käyttämällä on automaattisesti muodikas tai jopa tyylikäs. Mielenkiintoista.....
 

8 kommenttia:

  1. Mainio takki tuollainen monikäyttöinen! Itse käytin tässä kovilla pakkasilla kevytuntuvatakkia, sellaista lyhyttä pitkän villakangastakin alla. Ja tietenkin perustavallista pepun peittävää, jota pidän näköjään muutoin koko ajan. Tylsä minä.

    Muodin kuolema, tyylin syntyminen. Kivasti sanottu. Tyyli kuulostaa paremmalta kuin muoti. Ajattomammalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kevytuntuvatakit ovatkin tosi käteviä lämmikkeitä pakkasilla. sekä toisen takin alla että sisätakkina! Minulla on pakkaskäytössä nilkkapituinen untuvatakki, jonka alla on vaihteleva määrä villakerroksia ja alimmaisena silkkitrikoinen aluspaita. Niillä olen tarjennut oikein hyvin. Ainoa ongelma on, että julkisen liikenteen käyttäjänä en saa varpaitani pysymään lämpiminä bussimatkan ajan...

      Muoti on jännä sana, nuorena muoti tarkoitti minulle jotakin saavuttamatonta, jotakin joka ei kuulunut tavalliselle ihmiselle. Silloin muoti oli myös jollakin tavalla pakottavaa, jos jokin oli muotia sitä täytyi käyttää sopi se sitten itselle tai ei. Viime aikoina taas sana muoti on kärsinyt aikamoisen inflaation pikamuodin ja muotiblogien vuoksi, niinpä koko sanan voisi toisiaan kuopata! Muodit tulevat ja menevät, mutta tyyli on ikuista ;-D. Eikä tyylin tarvitse olla kovin vakavaa, vaatteilla voi leikkiä ja vain mielikuvitus on rajana. Ehkä vähän käytännöllisyyskin.......

      Poista
    2. Ja hei, eipä unohdeta sanaa trendi ja trendikäs :)!
      Kävin muuten tänään Sokoksella, jestas, siellähän oli alet. En edes tiennyt. Kokeilin yhtä Luhdan ulkoilu-kevytoppatakkia. Meni väriasiassa sukset ristiin niin jäi sinne. Sitte oli iiiiiihana pitkä harmaa villakangastakki. Minä olin siihen lyhyt ja pyöreä, mutta mukana olleelle yli 170-senttiselle tyttärelle upea. Onenksi osti pois :D. Mutta voi elämä, miten takin ostaminen voi olla vaikeaa :/

      Poista
    3. Yritin aktiivisti unohtaa koko "trendi" sanan ;-D. Inhokkisanojani!

      Ja tuttu on myös tuo tunne, että on aina väärän kokoinen kaupan vaatteisiin....

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Marjukka ;-D. Tykkään takista paljon, mutta onhan se tikkivuoren kanssa vähän pönäkkä. Ei anneta sen häiritä, ajan kanssa tikkivuori kuitenkin muotoutuu. Tässä ilmastossa täytyy olla moneen keliin sopivia takkeja, joten tällä varmaankin on käyttöä sekä tikkivuorilla että ilman!

      Poista
  3. Jestas että on hieno takki! Olen itsekkin ajatellut että voisin joskus teettää takin, toistaiseksi se on vain haave.

    Hauskaa kun näin sairaana eksyn aina vaan uusiin ja uusiin blogeihin ja kaikista löytyy jotain kiinnostavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija, sairaana sitä tulee tehtyä aikansa kuluksi vaikka mitä, luettua uusia blogeja ja tilattua Japanista silkkinen haori-takki niinkuin minä tein vuosi sitten vatsataudissa ;-D. Mukava, että löysit blogiini ja tule toistekin! Hyvää kevättä...

      Poista