31.12.2022

Vuosi 2022 pähkinänkuoressa

Heipä hei pitkästä aikaa, blogi on näköjään jämähtänyt vuoteen 2021! Päivitetäänpäs nyt kuitenkin vuodelle 2022 juuri ennen kuin vuosi on eletty loppuun ;-D. 

Vuosi on ollut aika rankka läheisen sairauden ja kuoleman vuoksi. Nyt kuitenkin ollaan menossa vähän valoisampaan suuntaan ja toivottavasti vuosi 2023 tulee olemaan helpompi meille kaikille. 

Alla vuosi 2022 muutamalla kuvalla. Alkuvuosi oli mukavan luminen, mutta muistaakseni pitkään oli hyvin liukkaat kelit. Alkukesällä pohjoisessa korvasieniloitsut toimivat jälleen. 

Pohjoisesta palasinkin sitten suoraan läheisen saattohoitoon, pari viikkoa vietettiin sairaalassa maskit naamalla. Viimeiset päivät olivat kaksitoistatuntisia, kotona käytiin vain nukkumassa se mitä pystyi nukkumaan. Olisi sairaalassa saanut yöpyäkin, ainakin yksi henkilö, mutta maski naamalla nukkuminen ei oikein napannut. Loppukesä menikin sitten hautajaisjärjestelyissä.

Syksy on mennyt ihan hurjaa vauhtia ja alkusyksystä hautajaisia seurannut lamaannus vaikutti kaikkeen. Yritin löytää syksyllä otettuja kuvia, muttei niitä oikein löytynyt. Kevennystä toivat Ilona Pellin näytös Taiteiden yönä ja Ilonan, Anu Ekin, EvaK:n, Jaana Parkkilan ja Aistikas korujen DESIGN POP UP marraskuun lopussa. 

Muistikin tekee tepposia, taisinhan käydä Tallinnassakin lokakuun lopulla ;-D. Fotografiskassa ja syömässä naapurissa olevassa ravintolassa Frenchy Bistrossa, jota voin suositella lämpimästi.

Onneksi sisareni tuli meille jouluksi ja saatiin yhdessä jouluttaa oikein kunnolla. Ikävä kyllä säitten haltija ei lähettänyt joulusäitä oikeaan aikaan vaan ihan liian aikaisin. Nautittiin niistä kylläkin ihan hyvässä uskossa, että lunta ja pikkupakkasta riittäisi jouluun asti. Joka tapauksessa saatiin ihan kelponen joulu.

Tässäpä vuosi 2022 kuvina pähkinänkuoressa.

Oikein hyvää vuotta 2023 kaikille!