Aloitin sitten uuden vuoden ja uuden vuosikymmenen vapaana
kuin taivaan lintu. Jäin pitämään lomiani ennen siirtymistäni
vanhuuseläkkeelle. Olo on vähän hämmentynyt ja eksynyt, voiko tämä olla totta?
Eikö tosiaankaan enää tarvitse raahautua aamuisin töihin? Voisiko olla elämää ilman jatkuvaa väsymystä?
Päätin jo vuosia sitten, että jään eläkkeelle heti kun se
vain on mahdollista ja olin jopa säästänyt lomiani sitä varten. Ja mielessä
siinteli jo silloin, että vuonna 2020 en enää tekisi yhtäkään työpäivää. En ihan
uskonut, että lomani riittäisivät tarvittaviksi neljäksi kuukaudeksi, mutta niin ne vain riittävät. Lomalle vuoden alusta ja vappuna eläkkeelle! Melkein uskomatonta, mutta totta.
Vaikka olinkin koko syksyn odottanut viimeistä työpäivää,
kaiken tekeminen viimeistä kertaa tuntui kovin haikealta. Puhumattakaan
työtovereiden hyvästelystä, puhelimen ja avaimien luovuttamisesta. Toisaalta viimeisten kolmen vuoden muutokset työoloissa olivat sitä luokkaa, etten olisi enää yhtään jaksanut muutosta muutoksen perään.
Tällä hetkellä päällimmäisenä on tietenkin helpotus ja myöskin kutkuttava tunne, että oikeastaan kaikki on nyt mahdollista. En tiedä onko tämä euforia ihan perusteetonta, mutta siltä juuri nyt tuntuu.
Hyvää uutta vuotta ja uutta vuosikymmentä!







