27.10.2013

Kirppuja

Nyt sitten ihmettelette siellä ruudun takana, että mitä ihmeen kirppuja ;-D. Kirput tarkoittavat kirpputorilla myytäviä eli kirppuja, lainasin tämän ilmauksen Preferitalta. Mitäs muuta kirpputorilla myytäisiin kuin kirppuja!

Olen aina ollut kirpputoreista kiinnostunut, niistä löytää erilaisia vaatteita kuin kaupoista. Minua vähän nyppii suomalaisissa vaatekaupoissa se, että kaikki myyvät joko samoja tai ihan samantyylisiä vaatteita. Onneksi on olemassa pikkuliikkeitäkin, joista löytää persoonallisia ja erilaisia vaatteita. Minulla on kuitenkin sellainen käsitys, että pikkuliikkeet ovat enimmäkseen meidän pääkaupunkiseudulla asuvien ilo.

No, joka tapauksessa pointti on se, että tykkään luuhata kirpputoreilla ja second hand-kaupoissa ;-D. Yleensä ottaen en ole niistä kovin kummoisia löytöjä tehnyt, johtuen ehkä XL-koostani, kunnes pari viikkoa sitten Fidasta lähti mukaan tavaraa jopa neljälläkymmenellä eurolla! Satsiin kuului musta villakankainen Vuokon takki, villakankainen P.T.A.:n jakku, Storyn villasekoitteinen hame ja hännänhuippuna punottu tekstiilivyö.

Tykkään Vuokon takin väljästä muodosta ja saalikauluksesta. Takin olka on alaslaskettu ja siinä oli toppaukset, jotka heti riivin pois. Ilman toppauksia takin olkapäät asettuvat kauniisti! Vuori vähän roikkuu eli sille pitää tehdä pieni kohotus ;-D. Suurin ongelma on kuitenkin takin haju, jokainen varmaankin tietää sen tunkkaisen kellarin hajun. Mutta tietääko kukaan miten siitä pääsisi eroon? Vai pääseekö?


P.T.A.:n jakku on myös 100% villaa, jakun ongelma onkin sitten hartiat. Ne ovat tosiaan leveät ja topatut. Aion aloittaa siitä, että poistan toppaukset ja katson miltä jakku sitten näyttää. Luultavasti joudun myös korjaamaan hihan istutusta eli nostamaan hihaa ylemmäs. Ja voi olla, että jakku vaatii kuitenkin toppaukset, mutta huomattavasti pienemmät kuin alkuperäiset. Tykkään jakun mustavalkoisesta kudotusta kuvioinnista, eikä se ole luonnossa yhtä silmiä kiusaavan levoton kuin kuvissa.




Kuvassa näkyy oikein selkeästi tuo hartioiden leveys ja toppaukset, niitä täytyy korjata. Muuten jakku on mielestäni hyvinkin käyttökelpoinen. Jakun valmistumisaikaan vaatteiden mitoitus on näköjään ollut reilumpi, jakku on kokoa 40! Vähän pienihän se minulle on, mutta ei niin pieni kuin kokonumerosta voisi päätellä ;-D.

Storyn hameessa ihastuin kudottuun kuviointiin ja syksyiseen väritykseen, hameen kanssa käyvät kaikki värit luonnonvalkoisesta mustaan! Niinkuin hiilenharmaa, viininpunainen, luumu, vanha roosa, munakoison värinen, violetti, tummansininen, metsänvihreä, oliivi, khaki, luonnonvalkoinen, kerma, beige, siis ihan mikä tahansa ;-D


Tähän kuvaan onnistuin saamaan hameen värit oikein!


Jääkö teillekin sellainen vaikutelma, että olen paljon innostuneempi näistä kirpputorilöydöistäni kuin uusista kaupasta ostetuista vaatteista? Jos jää, niin hyvä, koska se pitää paikkansa ;-D.

Olenkin leikitellyt ajatuksella, että jättäisin uudet vaatteet kauppaan ja hankkisin vaatteeni kirpputoreilta ja second hand-kaupoista. Niistä löytyy kauniita, ajattomia ja laatumateriaaleista valmistettuja vaatteita! Eikä minua häiritse tippaakaan se, että käytän jonkun vanhoja vaatteita ;-D.

14 kommenttia:

  1. Nyt kun en enää kykene kaupoissa/kirpputoreilla kulkemaan olen siirtynyt facebookin isojen tyttöjen kirppiksille ja olen oikein tyytyväinen. Koko kesän olen kulkenut sieltä ostetuissa vaatteissa. Toki hinta nousee postikulujen myötä isommaksi kuin normikirppiksillä. Sieltä on niin helppo selata, kun ei ole joukossa ollenkaan pieniä vaatteita. Vaikka ei voikaan sovittaa, mittojen perusteella olen onnistunut saamaan juuri oikean kokoisia.

    Mitä noihin sinun ostoksiisi tulee - oletko aivan varma, että tuo pikkujakku on liian harteikas? Minusta se näyttää oikein hyvältä! Olenko oikeassa vai väärässä, kun olen ymmärtänyt, että 80-luku ja nimenomaan nämä laatikkomalliset yläosat ovat taas IN ?.

    Vaikka teen työksenikin korjausompelua, niin minulta jää kyllä helposti omat vaatteet muokkaamatta - päätän vaan, että "ihan hyvä tällaisenaan"....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mervi, en ole kuullutkaan facebookin isojen tyttöjen kirppiksestä, mistä sellainen löytyy?

      Enkä nyt ihan satavarma ole tuosta jakusta, ehkäpä jätän hartioiden pienennyksen vielä vähän hautumaan ;-D. Onhan tuo korjausten tekeminen aikamoinen ponnistus, tosin siinäkin on aina vaikeinta aloittaminen ja hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty!

      Poista
  2. Upeitä löytyöjä, kertakaikkisen hienoja! Pi+täisikö sitä itsekin jossain vaiheessa uskaltautua kirpparille, kun kerran tuntuu aina siltä, etät mitään en löydä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen oikein tyytyväinen löytöihini, mutta yritän kuitenkin pitää mielessä, että aina ei ole yhtä hyvä tuuri ;-D.

      Mielestäni kannatta uskaltautua kirpputoreille, ainakin katsomaan. Ja ainahan voi aloittaa vaikkapa second hand-kaupoista, kuten vaikkapa Kauniista Veerasta, Ruuturouvasta ja Hepsankeikasta. Netistä löysin listankin Helsingin liikkeistä: http://shoppailuvinkit.com/muoti/helsingin-second-hand-ja-vintage-liikkeet/

      Poista
  3. Hyviä löytöjä, kun löytää kirpparilta tai huutonetistä jotain kivaa niin tulee ihan voittajafiilis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta ja sama alennusmyynneissäkin ;-D. Ei uuden, normaalihintaisen vaatteen ostaminen koskaan tunnu yhtä hienolta!

      Poista
  4. Olen ollut usein tyttäreni seurana second hand -kierroksilla. Hän on tehnyt upeita löytöjä, joista minäkin olen saanut nauttia, kun ollaan huomattu (tai minä olen), että sopiskin mulle paremmin!
    Löytösi ovat aarteita. Kauniit kankaat sekä jakussa että hameessa. Vuokon takki on upea. En osaa neuvoa tunkkaisen hajun poistoa, mutta olen kuullut soodalla raikastetun esimerkiksi mattoja. Soodaa ripotellaan matolle ja imurointi noin tunnin vaikutusajan jälkeen. En tiedä, miten tehoaisi takkiin ja laittaisin ainakin nurjalle puolelle, ettei hajun lisäksi tule näköhaittaa. Meillä on rappukäytävässä kuivaushuone, jossa pyykinkuivauskaappi. Siinä on myös pelkkä 'tuuletus'. Oisko teilläkin vastaava? Sitten on tietenkin pesula, mutta käsittely taitaa olla arvokkaampi kuin itse ostoksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua oikein harmittaa kaikki ne tosi hienot löydöt, jotka ovat olleet minulle liian pieniä ja olen joutunut jättämään kauppaan! Ja niitä on paljon ;-D.

      Soodaa voisi kyllä kokeilla ja telkkarissa olen nähnyt kenkien raikastukseen käytettävän grillihiiliä, saakohan niitä kaupasta näin talvea vasten ;-D. Meillä ei tuollaista kuivauskaappia ole, vaan ihan perinteinen pesutupa ja kuivaushuone. Pesulaakin voisin käyttää, jos muu ei auta. Takin hinta oli 19 euroa, joten toinen mokoma tai vähän enemmän pesulakuluja ei vielä takin hintaa nosta mahdottomiin ;-D. Kiitos tuosta soodavinkistä....

      Poista
  5. Ihania löytöjä! Varsinkin tuo hame! Sen kanssa todella sopii mikä vaan ja kankaassa on todella kaunis kudonta. Jakku on huippumuodikas leveine olkapäineen juuri nyt, ei minusta välttämättä tarvitse mitään korjauksia. Ehkä sitten kun muoti taas muuttuu...:D
    Mitä taas tulee tuohon takin raikastamiseen, sooda on hyvä, mutta saattaa kyllä hienojakoisena sinne takin kudoksiin. Minä joskus roikuttelen vaatteita (lue unohdan ne ulos) viikonkin kuistilla kun tulen jostain missä poltetaan ja hyvin ovat raikastuneet. Jos on kostea ilma ja sitten pakastaa, niin hajut häviävät ihan huomaamatta. Tulee jopa vähän sellainen ulkona kuivatetun pyykin tuoksu... Mukavaa alkanutta viikkoa! Enpäs ollut minäkään kuullut Facebookin isojen tyttöjen kirppiksestä ennen, tosin en ole myöskään Facebookissa, joten siitä ei nyt pääse hyötymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Sari, hame on kyllä aivan nappiostos ja jakun kanssa täytyy ehkä miettiä vielä tuota olkapäiden pienentämistä ;-D.

      Olen pitänyt takkiani reilut kaksi viikko roikkumassa lasitetulla parvekkeella, mutta haju vaan pysyy. Ehkä pitäisi olla kokonaan ulkoilmassa. Ajattelin kuitenkin kokeilla tuotaa soodaa, kerron sitten kuinka kävi.....

      Poista
  6. Hei Merja, kokeilepas Softcaren Textile Refresher -suihketta. Se raikastaa vaatteet ja huonekalut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Kaisa ja kiitos vinkistä! Menenkin heti ruokatunnilla ostamaan tuon suihkeen, olisi kiva saada "uusi" takki käyttöön heti kun viilenee ;-D.

      Poista
  7. Hyviä löytöjä olet tehnyt. Ihan sama juttu itselläni, uuden vaatteen käyt vain noukkimassa kaupan rekistä, kun kirpputorilla pyörit ja etsit, mittailet ja mietit olisiko vaate kiva sellaisenaan vai pienellä tai vaikkapa isomalla muokkauksella uudistettavissa. Tuo lyhyt jakku ei ainakaan kuvassa kyllä näytä mitenkään "yliharteikkaalta", mutta tiedän kyllä, että välillä vaatteista saattaa löytyä melko jättimäisiä toppauksia, jotka käytössä tuntuvat häiritseviltä.

    Hämmästyin juuri erään läheisen sukulaisen kommenttia kirppisvaatteista: Hän ei voi kuulema kuvitellakaan käyttävänsä jonkun vanhaa vaatetta (koska ei tiedä mitä tauteja edellisellä omistajalla on ollut...). Mun mielestäni se on aika hassua, sillä sama ihminen valittaa jatkuvasti sitä ettei ole varaa ostaa itselleen vaatteita. No, jokainen tyylillään. Nautitaan me kirppisshoppailusta ja tehdään hyviä löytöjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta paumau, kirppisshoppailu kunniaan ;-D. Minusta kirppisshoppailu on tosiaankin paljon enemmän kuin shoppailua, siinä näkee konkreettisesti hyvien materiaalien kestävyyden. Ja onhan hyvä suunnittelukin ajatonta, ei siinä ole "muodikasta ennen"-päiväystä!

      Poista