30.3.2015

Haori-takki

Sairastin tuossa helmikuun lopulla oikein kunnon vatsataudin ja viihdytin itseäni lukemalla muutaman vuoden takaista suosikkisarjaani Rei Shimurasta.

Lukiessani kirjaa Rei Shimura ja morsiuskimono, juutuin kohtaan jossa Rei kertoo asustaan seuraavasti: "Olin päättänyt esitellä intohimoani japanilaisiin tekstiileihin ovelasti vaatetuksellani. Olin laittanut yksinkertaisen, polveen ulottuvan mustan mekon päälle 1900-luvun alkupuolen haori-takin, joka oli kuvioitu vaaleanpunaisilla ja oransseilla ikat-nuolilla".

Siis mikä haori-takki? Mikä se on! Wikipedia kertoo näin: "Kimonon kanssa voidaan pitää monia päällysvaatteita. Haori-takki on varmasti tunnetuin. Haori on kuin lyhyt kimono, joskus sen sivuissa voi olla leventävät kiilat. Haoreja on eri tilaisuuksiin: ¾ pitkä haori on muodollisempi kuin lyhyt eli puolipitkä. Musta ja vaakunallinen kuuluu seremoniallisiin tilaisuuksiin, värikkäät ovat epävirallisia. Haori pidetään päällä auki ja "suljetaan" kauluksen reunoissa olevilla nyöreillä. Naisten haorin nyörit tulevat obin yläreunaan, miesten haorin nyörien paikka on alempana keskellä".

Ja varmaankin jo arvaatte miten tämän herkästi innostuvan vaatehullun kävi ;-D. Etsystähän löytyi haori-takkeja vaikka kuinka paljon ja hyvin edulliseen hintaan. Siis käsittämättömän edulliseen hintaan ottaen huomioon, että ne olivat silkkiä! No, joka tapauksessa tulin sitten siinä tautivuoteellani tilanneeksi silkkisen vintage haori-takin Japanista hintaan 17,85 euroa!Postikuluineen!


Tilaamani haori-takki on ruskeansävyistä crepe de chine-tyylistä silkkikangasta, joka tuntuu laadukkaalta ja takki on huolellista ompelutyötä. Yllätyin positiivisesti, miten laadukkaalta tuon hintainen takki tuntui ja näytti!


Vaikka Etsyssä on haoreita runsaasti tarjolla, pääsääntöisesti en pitänyt niiden kuvioinneista, yksivärisen ystävä kun olen, enkä pitänyt kaikista väreistäkään. En oikein saanut tolkkua siitäkään minkä kokoisia takit oikein olivat ja takkini onkin vähän nafti, mutta koska sitä on tarkoitus pitää auki, se ei käyttöä haittaa.


Kokeilin haoria mustan neulemekon kanssa, siis ihan vain henkarilla ja voisihan sitä noinkin käyttää. Ajatuksena minulla on kuitenkin käyttää haoria kesätakkina kapeiden housujen ja t-paidan kanssa. Katso myös mitä Kaisa Virtanen kirjoitti Naiseloa-blogissa Japanilaisittain.




8 kommenttia:

  1. Mä en kestä:) Onpa upea!

    Pitikö sinun tämäkin tulla kertomaan:D
    En aikaisemmin tiennyt tarvitsevani välttämättä haori-takin:D

    VastaaPoista
  2. Marjukka, oli ihan pakko kertoa, enhän minä tätä voinut pitää ihan omana tietonani ;-D.

    Ihan oikeasti olen tosi hämmästynyt noitten silkkisten, vuorellisten takkien hinnoista. Olihan siellä tarjolla kalliimpiakin, mutta alle viidelläkympillä olisi saanut jo vaikka mitä. Joissakin kaupoissa oli toimituskulut 10-20 euroa, mutta togei (https://www.etsy.com/shop/togei?section_id=5559892&ref=shopsection_leftnav_2) josta haorini tilasin, ei perinyt erikseen toimituskuluja.

    Ja kyllähän nainen haori-takin tarvitsee ;-D.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Eikö olekin, kyllä minulla menikin aikaa tätä valitessa ;-D.

      Poista
  4. Kaunis kangas ja tosi kivan mallinen takki. Hyvä löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pidin tuosta kuviosta ja väristä. Tarjolla olisi ollut myös harmaasävyinen, jota harkitsin pitkään, mutta annettujen mittojen mukaan se olisi ollut pienempi ja hintaakin olisi ollut melkein viisikymppiä ;-D. Päätin siis kokeilla kakkovaihtoehdolla, ajattelin että jos takki on ihan kauhea, tuo 17,85 euron hinta ei niin kirpaisisi!

      Poista
  5. Kaunis, kaunis takki - ja tuollainen on hurjan monikäyttöinen - vallankin tuollaisella kankaalla.
    Meidän nuoret kyselivät juuri, että mitä he voisivat tuoda tulevalta Japanin matkaltaan tuliaisiksi - mitähän tuumaisivat, jos sanon, että tuokaa haori-takki;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän olisi oikein hyvä tuliainen, siis jos ei muuta keksi. Niinkuin sanoin, osa kuvioista ei ollut ollenkaan minun makuuni, mutta nuorisonne varmaankin tietää sinun makusi ja osaa valita mieleisen ;-D. Takki on kyllä kätevän oloinen kesätakki, sehän on kainaloista auki, joten sen luulisi olevan viileä helteelläkin ja kuitenkin peittäisi strategiset kohdat elikö olkavarret!

      Poista