12.7.2015

Kesäkengät

Alennusmyynnit jäivät minulta hyödyntämättä, koska olin taas hätäinen ja ostin nämä houkuttelevat kesäkengät jo kesäkuun alussa. Silloin kun vielä hyvässä uskossa odotin lämpimiä kesäilmoja! Ajattelin, että nämä olisivat kivat kesämekkojen kanssa ja niin varmasti olisivatkin, paitsi etten tähän mennessä ole käyttänyt kesämekkoa kuin kerran. Ja silloinkin jalassa olivat sandaalit ;-D. No, ei hätää, tuleehan niitä kesiä vielä ja toivottavasti lämpimiäkin.


Tilasin kengät Brandosilta, jota jäin vähän harmittelemaan, koska bongasin samat kengät Galleria Esplanadin Tizzianasta. Ja harmitus johtui siitä, että mieluummin olisin ostanut kengät "kivijalkakaupasta" kuin tilannut netistä, mutta tiedänpä nyt että Tizziana myy Sixtysevenin kenkiä! Tuolla Tizzianassa kannattaa poiketa katsomassa valikoimaa, sieltä löytää niitä vähän erilaisia kenkiä, joita ei ole ihan jokaisessa kenkäkaupassa.

Olen katsellut näiden tyylisiä kenkiä jo parin vuoden ajan, mutta en ollut saanut aikaiseksi sellaisia hankkia. Ajattelin, että pysyvätköhän ne edes jalassa tai ainakin varpaat hankautuvat umpinaisessa kärjessä ilman sukkia. Mutta ei hätää, kyllä nämä kengät pysyvät tukevasti jalassa ja varpaat keksin suojata kaksin kerroin taitetulla avokassukalla, joka siis peittää vain varpaat ja jää näkymättömiin kärkiosan sisään. Plussana näissä kengissä on vähän kantaakin, en oikein osaa ihan littanoita kenkiä käyttää ja näyttäväthän sääretkin paremmalta pienen koron kanssa ;-D.

Olen toki kenkiä jonkun verran käyttänyt, mutta enimmäkseen on menty niillä keväällä Tallinnasta ostetuilla kävelykengillä. Niillä olen kävellyt niin ahkerasti, että korkolaput on jo pitänyt vaihtaa. Kesäloma häämöttää viikon päässä, toivottavasti lomalla riittää näiden uusien kenkien käyttökelejäkin ;-D.

6 kommenttia:

  1. Tizziana on kiva kauppa, kuten sanoit, heiltä löytyy vähän erilaisia kenkiä. Olivat ennen Fredalla ja silloin tuli käytyä aika usein. Minäkin kannatan kivijalkakauppoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tizziana on vanha tuttavuus ja kävin siellä jo silloin kun se sijaitsi Forumissa ;-D. Siellä on aina ollut vähän erilainen mallisto ja siellähän taisi olla pari vuotta sitten sukupolvenvaihdos, mutta onneksi linja on pitänyt. Minun mielipiteeni on, että kivijalkakaupat pärjäävät myymällä sellaista mitä ei saa isoista nettikaupoista eikä tavarataloista.

      Poista
  2. Oi miten kauniit! Ihan täydelliset kesään nämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengät ovat tänään jalassa ja olivat eilenkin, onneksi, kun yllättäen olikin lämmin kesäpäivä ;-D.

      Poista
  3. Ihanat kengät, uusi tuttavuus koko merkki minulle. Millainen mitoitus on, onko vastaavaa suomalaista tai keskieurooppalaista kokoa pienempi? Nimittäin jos vaikka tilaisi, meidän kulmilla ei näitä löydy, vaikka kyllä kivijalkakauppa minäkin mielelläni kannatan. Kesäterveisin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Liisa, Sixtyseven on espanjalainen merkki ja nämä kengät ovat minullekin ensimmäiset tältä merkitä. Kengän koko vastaa kokomerkintää, joten voit kyllä tilata oman kokosi. Olen kyllä aikaisemminkin törmännyt kivoihin Sixtysevenin kenkiin, mutta nyt vasta uskaltauduin tilaamaan. Tiedän kyllä kivijalkakauppojen puutteen pääkaupunkiseudun ja kaupunkien ulkopuolella, puhumattakaan siitä että miellyttääkö niiden vähien kauppojen valikoima. Silloin on käytettävä nettikauppaa ja ihan hyvä, että niitä on olemassa!

      Poista