3.6.2018

Aamukävelyllä

Tänä sunnuntaina maisemat olivat aivan erilaiset kuin viime sunnuntaina, vuorossa oli urbaani aamukävely. Näitä olen harrastanut kesäsunnuntaisin ja silloin liikkeelle pitää päästä mahdollisimman aikaisin. Tänään hukkasin ainakin kaksikymmentä minuuttia, koska liityntäliikenteessä olikin sunnuntaina kahdeksan aikoihin 23:n minuutin tauko. Juuri silloin kun olin valmis lähtemään, onneksi sentään katsoin aikataulua....


Tein vakiolenkkini, Kampista Fredaa ja Laivurinkatua alas ja siitä Carusellin kohdilta sitten rantaa pitkin Ursulaan saakka. Sitten puiston läpi Tehtaankadulle, josta käännyin menemään Kapteeninkatua ja Korkeavuorenkatua ylös.

Johanneksen kirkolta käännyin taas alas kohti Fredaa, jota sitten lähdin palaamaan Kamppiin. Ihan kelpo lenkki, aktiivisuusranneke näytti jo tässä vaihessa 120 % aktiivisuutta! Hyvä minä!

Menomatkalla kävin tietenkin tarkistamassa Kauniin Veeran ikkunat ja siellähän oli mekko, joka kiinnitti huomioni. Vaalea ja kuviollinen, mutta jotakin kivaa siinä oli. En tosin itse sitä käyttäisi, mutta joka tapauksessa pidin siitä.


Näitä aamukävelyitä olen tehnyt jo ainakin kolmentoista vuoden ajan ja aina ne jaksavat houkutella. Viehättävintä niissä on se, että ihmisiä on liikkeellä aika vähän ja kaupat eivät ole auki. Ei ole tungosta eikä voi shoppailla.

Tämä oli tämän kesän ensimmäinen sunnuntain urbaani aamukävely, toivottavasti näitä tulee vielä monta tänäkin kesänä. Ja nyt tiedän välttää tuon liityntäliikenteen pitkän vuorovälin, enkä aivan turhaan hukkaa aikaa odotteluun ;-D.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti