Tämänaamuinen työmatkani. Ei ihan normityömatka, mutta kesällä käytän tätä reittiä aika usein. Toukokuun viimeisen päivän aamu oli aurinkoinen, mutta tuuli oli erittäin kylmä. En ehtinyt ihan ajoissa töihin ;-D.
Asun Espoossa ja tulen bussilla Kamppiin ja siitä kävellen työpaikalle. Kesäisin on sitten mukavaa tehdäkin aamulenkki ennen töihin menoa kiertämällä rantoja pitkin Ruoholahdesta Aleksille ;-D. Aikaa täytyy varata noin tunnin verran lisää normaaliin, mutta kyllä se on sen väärti.....
Oletpa taitava valokuvaaja. Maisema hahmottui paremmin kuin olisi itse paikanpäällä nähnyt :) Jospa tänäkesänä saisin aikaseen muutaman päivän loman pääkaupunkiin. Ollut suunnitelmissa jo vuosia ja nuorin tytär edelleen odottaa pääsevänsä ratikan kyytiin :) Aina on vaan jäänyt, alkukesä siinä kesää ihmetellessä, sitten pukkaakin jo marja-aika päälle eikä malta enää lähteä metsästä mihinkään...
Ennemminkin olen taitava rajaaja ;-D. Kuvat on aika pitkälle vaan näpsäisty, mutta olen sitten rajaamalla yrittänyt saada esiin sen mitä haluan näyttää. Sitten kun tulette tänne lomailemaan, eksykää sitten pois ihan keskustasta rannoille. Raitiovaunu 3T kiertelee suurinpiirtein näissä kuvaamissani maisemissa.
Niinpä ja näitä on sitten mukava katsella kun on kylmää ja pimeää ;-D. Ja haaveilla kesästä. Näillä aamukävelyillä on aivan oma tunnelmansa, iltapäivällä sama reitti tuntuu ihan erilaiselta.
Eipä minunkaan työmatkani ihan yhtä kauniissa maisemissa taitu. Tuttuja paikkoja joka tapauksessa. Olen ollut töissä Aleksilla erinäisiä vaiheita yhteensä 15 vuotta. Minulla on yksi kuvakirja, joka kertoo Aleksanterinkadun rakennuksista, olisiko nimi ihan "Katu". Onko tuttu? Luulen, että pitäisit kirjasta. En löytänyt linkkiä kuuklaamalla, mutta jos olet kiinnostunut, katson kotona kirjan tekijän ja muut tiedot. Kiitos mielenkiintoisista ja monipuolisista postauksista!
Huomenta Ania, kirja ei ole tuttu minulle, mutta vaikuttaa hyvin kiinnostavalta. Taidanpa käväistä selaamassa kirjaa tarkemmin Akateemisessa. Työmatkani kesäaamuina voivat kulkea aika kummallisiakin reittejä, mutta kyllä merenranta aina vetää puoleensa ;-D. Ainakin auringonpaisteella. Ja kiitos kiitoksistasi, on aina mukava saada kehuja....
Näitä kuvia kuvatessani ajattelin useampaankin kertaan, että jos joku väittää ettei Helsingissä ole mitään vihreää, erehtyy kyllä pahan kerran ;-D. Ja noissa kuvissa ei edes se vihreys näy niin paljoa kuin sitä oikeasti on. Helsingissä vieraillessa kannattaakin aina varata aikaa rantojen kiertelyyn, ainakin kesällä ;-D.
Hei Marre. Kesäinen Helsinki on tosiaan kaunis ja vihreä. Tästä postauksesta on näköjään tykätty tosi paljon, täytyy kuvata toisenkin kerran työmatkaansa. Se nimittäin vaihtelee kesäisin aika paljon, menen aina sitä kautta joka juuri sinä aurinkoisen aamuna houkuttelee ;-D.
Oi että on kaunis tuo kesäinen Helsinki ja miten kaunis on työmatkasi. Täällä kun hurruttelen autolla kehää ja länsiväylää niin kyllä kauniit maisematkin kiitävät ohi. Sääli sinällään, tuollainen olisi kyllä ihana maisema <3
Länsiväyläähän minäkin työmatkani alkuosan huristelen bussilla ja paikoitellen Länsiväylälläkin on ihan kaunista. Sitten Kampista eteenpäin vähän säveltelen milloin mitenkin loppumatkan kanssa ;-D.
Onpa hienoja kuvia! Mie en ymmärrä yhtä asiaa.Mie, joka olen kuivalla maala kasvanut,lumoudun näistä meri ja satama kuvista aivan täysin! Vettä ei ollut ko hanassa,mutta jostain syyst tosiaan vesi elementtinä on kiehtova... Mie kans tykkään heräävästä kaupungista,pikkuhiljaa elämisen ääne tvoimistuvat kunnes niiden on aika hiljentyä...
Huomenta Lennu, tuota samaan veden äärelle kaipuuta olen joskus ihmetellyt ;-D. Olen syntynyt ja ensimmäiset pari vuotta asunut järven rannalla ja siitä eteenpäin joen rannalla, mutta kun nuorena tyttönä muutin Helsinkiin ihastuin aivan täysillä mereen. Nyt asun Espoossa kerrostalossa ja ikkunoista näkyy molempiin suuntiin vesi ;-D.
Nuo heräävät kaupungit ovat jotakin aivan ihanaa, kun perheen kanssa on oltu reissussa herään aina aikaisin ja lähden yksin kulkemaan kaupungille......
Sinulla on paljon kauniimpi työmatka kuin omani, joka on lähes pelkkää moottoritietä, jonka varrelta ei ajaessa edes ehdi havaita mitään kaunista.
VastaaPoistaAsun Espoossa ja tulen bussilla Kamppiin ja siitä kävellen työpaikalle. Kesäisin on sitten mukavaa tehdäkin aamulenkki ennen töihin menoa kiertämällä rantoja pitkin Ruoholahdesta Aleksille ;-D. Aikaa täytyy varata noin tunnin verran lisää normaaliin, mutta kyllä se on sen väärti.....
PoistaOletpa taitava valokuvaaja. Maisema hahmottui paremmin kuin olisi itse paikanpäällä nähnyt :)
VastaaPoistaJospa tänäkesänä saisin aikaseen muutaman päivän loman pääkaupunkiin. Ollut suunnitelmissa jo vuosia ja nuorin tytär edelleen odottaa pääsevänsä ratikan kyytiin :) Aina on vaan jäänyt, alkukesä siinä kesää ihmetellessä, sitten pukkaakin jo marja-aika päälle eikä malta enää lähteä metsästä mihinkään...
Ennemminkin olen taitava rajaaja ;-D. Kuvat on aika pitkälle vaan näpsäisty, mutta olen sitten rajaamalla yrittänyt saada esiin sen mitä haluan näyttää. Sitten kun tulette tänne lomailemaan, eksykää sitten pois ihan keskustasta rannoille. Raitiovaunu 3T kiertelee suurinpiirtein näissä kuvaamissani maisemissa.
PoistaIhania Helsinki-kuvia.
VastaaPoistaNiinpä ja näitä on sitten mukava katsella kun on kylmää ja pimeää ;-D. Ja haaveilla kesästä. Näillä aamukävelyillä on aivan oma tunnelmansa, iltapäivällä sama reitti tuntuu ihan erilaiselta.
PoistaEipä minunkaan työmatkani ihan yhtä kauniissa maisemissa taitu. Tuttuja paikkoja joka tapauksessa. Olen ollut töissä Aleksilla erinäisiä vaiheita yhteensä 15 vuotta. Minulla on yksi kuvakirja, joka kertoo Aleksanterinkadun rakennuksista, olisiko nimi ihan "Katu". Onko tuttu? Luulen, että pitäisit kirjasta. En löytänyt linkkiä kuuklaamalla, mutta jos olet kiinnostunut, katson kotona kirjan tekijän ja muut tiedot. Kiitos mielenkiintoisista ja monipuolisista postauksista!
VastaaPoistaOlin vähän hätäinen tuon kirjan etsimisen kanssa. Tässä linkki:
Poistahttp://www.studio-ilpo-okkonen.fi/katu/navigointi.html
Huomenta Ania, kirja ei ole tuttu minulle, mutta vaikuttaa hyvin kiinnostavalta. Taidanpa käväistä selaamassa kirjaa tarkemmin Akateemisessa. Työmatkani kesäaamuina voivat kulkea aika kummallisiakin reittejä, mutta kyllä merenranta aina vetää puoleensa ;-D. Ainakin auringonpaisteella. Ja kiitos kiitoksistasi, on aina mukava saada kehuja....
PoistaKyllä on kaunista Helsingissä, tunnen Helsinkiä huonosti ja huomaan kuinka kaunista siellä onkaan.:)
VastaaPoistaNäitä kuvia kuvatessani ajattelin useampaankin kertaan, että jos joku väittää ettei Helsingissä ole mitään vihreää, erehtyy kyllä pahan kerran ;-D. Ja noissa kuvissa ei edes se vihreys näy niin paljoa kuin sitä oikeasti on. Helsingissä vieraillessa kannattaakin aina varata aikaa rantojen kiertelyyn, ainakin kesällä ;-D.
PoistaKaunis on työmatkasi ja kaunis on kesäinen Helsinki.
VastaaPoistaHei Marre. Kesäinen Helsinki on tosiaan kaunis ja vihreä. Tästä postauksesta on näköjään tykätty tosi paljon, täytyy kuvata toisenkin kerran työmatkaansa. Se nimittäin vaihtelee kesäisin aika paljon, menen aina sitä kautta joka juuri sinä aurinkoisen aamuna houkuttelee ;-D.
PoistaOi että on kaunis tuo kesäinen Helsinki ja miten kaunis on työmatkasi. Täällä kun hurruttelen autolla kehää ja länsiväylää niin kyllä kauniit maisematkin kiitävät ohi. Sääli sinällään, tuollainen olisi kyllä ihana maisema <3
VastaaPoistaLänsiväyläähän minäkin työmatkani alkuosan huristelen bussilla ja paikoitellen Länsiväylälläkin on ihan kaunista. Sitten Kampista eteenpäin vähän säveltelen milloin mitenkin loppumatkan kanssa ;-D.
VastaaPoistaOnpa hienoja kuvia!
VastaaPoistaMie en ymmärrä yhtä asiaa.Mie, joka olen kuivalla maala kasvanut,lumoudun näistä meri ja satama kuvista aivan täysin! Vettä ei ollut ko hanassa,mutta jostain syyst tosiaan vesi elementtinä on kiehtova...
Mie kans tykkään heräävästä kaupungista,pikkuhiljaa elämisen ääne tvoimistuvat kunnes niiden on aika hiljentyä...
Huomenta Lennu, tuota samaan veden äärelle kaipuuta olen joskus ihmetellyt ;-D. Olen syntynyt ja ensimmäiset pari vuotta asunut järven rannalla ja siitä eteenpäin joen rannalla, mutta kun nuorena tyttönä muutin Helsinkiin ihastuin aivan täysillä mereen. Nyt asun Espoossa kerrostalossa ja ikkunoista näkyy molempiin suuntiin vesi ;-D.
PoistaNuo heräävät kaupungit ovat jotakin aivan ihanaa, kun perheen kanssa on oltu reissussa herään aina aikaisin ja lähden yksin kulkemaan kaupungille......