29.6.2013

Kesää

Mitenkä tämä aika menee näin kovaa vauhtia? Juhannuskin jo meni, enkä ole sitäkään oikein vielä tajunnut. Minun mielessäni nyt eletään vasta kesäkuun alkupäiviä, olen siis hukannut melkein kokonaisen kuukauden ;-D. Lomaan on vielä neljä viikkoa, kesää on kuitenkin vielä jäljellä....

Ensin päivän tai viikon, tai jotakin maisemakuvat. Otettu eilen ystäväni Tuulan parvekkeelta.




Söimme Tuulan kanssa maukkaat pizzat Ristorante Pizzeria Pompeissa, josta löytyi tämä kiinnostava vessa ;-D.






Alennusmyynneissäkin olen käynyt, mm. Cosilla, mutta sieltä en löytänyt enää mitään mielenkiintoista. Olin jo keväällä ostanut ne kiinnostavat!

Sen sijaan H&M:ltä hankin täyteen hintaan nilkkapituisen mustan hihattoman viskoosimekon (14,95) ja puuvillapellavaiset housut (24,95), olen oikein tyytyväinen molempiin ostoksiin. Sitten huomasinkin tarvitsevani uuden hihattoman mekon seuraksi pienen mustan neuletakin ja löytyihän sekin eilen Aleksi 13:sta alesta, hintaan 23,76 euroa. Kuvia ei vielä ole ;-D.

Sen sijaan Ilona Pellin muuttoalesta ostettu Serrai-mekko on jo tullut ikuistettua, huomaattehan, että olen näin jälkijunassa ihastunut maksimekkoihin ;-D. Lisään tähän linkin Ilona Pelli Collectionin sivuille, tässä näkyy mekon malli paremmin!


p.s. Welcome to my buduar Harry Goaz, I hope you'll enjoy my blog ;-D.
Tervetuloa buduaariini myös Sinipellavainen, toivottavasti viihdyt blogissani ;-D.


8 kommenttia:

  1. Ihania kaupunkikuvia olet ottanut! Sinulla loma vielä edessä, minä olen lomaillut jo kolme viikkoa, kaksi vielä jäljellä. Liian nopeasti menee! Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vielä lomat edessä, jotenkin tykkään pitää lomaa loppukesästä ;-D. Mutta kesä on onneksi kesä, vaikka lomat olisikin jo pidetty! Mukavaa viikonloppua.

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Onpas kiiltävä tuo uusi peltikatto naapuritalossa! Maksimekot on ihania! Niitä olisi kiva käyttää, mutta autoillessa toivottoman epäkäytännöllisiä...:( Kiva tuo epäsymmetrinen helma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin saada kuvasta tuota kiiltoa vähemmälle, mutta eihän se onnistunut ;-D. Joka tapauksessa näköala on upea, taustalla näkyy sekä Uspenskin että Tuomiokirkon tornit.

      Maksimekot ovat molemmat vielä korkkaamatta, mutta jospas jo ensi viikolla saisin jommankumman päälle. Joskus uusia vaatteita täytyy ensin vähän hautoa ;-D.

      Poista
  3. Upeita näköaloja. Ja tuo maksimekko on tosi kiva - hauska leikkaus. Minäkin löysin siivotessani vaatekaappia vanhoja maksimekkoja ja hameita 20 vuoden takaa - vielä ihmeekseni mahtuivat päällekin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tuosta mekon mallista oikein paljon, lisäsin postaukseen linkin Ilona Pelli Collectionin sivuille, siellä näkyy mekon malli paremmin. Mekolle varmaan tulee paljon käyttöä, vaikka joskus olenkin aika hidas ottamaan uutta käyttöön ;-D.

      Poista
  4. Varmasti viihdyn!
    Kaunis mekko, johon olet löytänyt makeet kengät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;-D. Kengistä tykkään oikein kovasti, ovat viime kesältä, näyteikkunalöytö Rizzosta!

      Poista