5.10.2013

Loma Roomassa, osa 1

Terveiset helteisestä Roomasta! Rooman reissu on nyt takana ja arkeen palattu. Olihan se aika hurjaa lähteä maanantaiaamuna helteisestä Roomasta ja tupsahtaa iltapäivällä Suomen koleaan syksyyn! Olisihan tosiaan Roomassa vähempikin lämpö kuin 27 astetta riittänyt oikein hyvin ;-D.

Kuvia on aika paljon, joten jaan tämän kuvatulvan useampaan osaan, niinkuin varmaankin otsikosta jo päättelitte.

Etukäteen suunnittelemani roomattarien tyylin katsastus ei oikein onnistunut, katukahviloita kyllä olisi riittänyt tyylikkäitten roomattarien bongailuun, mutta kun bongailukohteet loistivat poissaolollaan. Ehkä liikuin aivan väärillä alueilla, koska suurin osa ihmisistä vaikutti turisteilta, eikä ikävä kyllä edes tyylikkäiltä turisteilta, olisivathan hekin kelvanneet katseltavaksi ;-D.

Rooman tavaratalot La Rinacentesta Masiin tuli päällisin puolin katsastettua, pikkukatujen kaupat olivat tosin paljon kiinnostavampia. Viikko tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta kunnon ostosretkiin, mutta jotakin pientä tarttui kuitenkin mukaan. Tästä kyllä seuraa se, että Roomaan täytyy palata mahdollisimman pian ;-D. Ja mieluummin myöhemmin syksyllä tai aikaisin keväällä, vaatteiden sovittaminen olisi varmaankin miellyttävämpää kuin helteellä!

Vaikka kuvia on paljon, katsottuani ne läpi, huomasin että monesta kiinnostavasta asiasta ei sitten ole yhtään kuvaa. Ei ruokakuvia, ei asukuvia.....


Pitemmittä puheitta suihkulähteelle, Fontana della Barcaccialle,  Espanjalaisten portaiden juurelle. Wikipedian mukaan suihkulähteen suunnitelleet isä ja poika Bernini saivat iden laivanmuotoiseen suikulähteeseen kukkulan juurelta löytyneestä, Tiberin tulvien huuhtomasta veneestä......



Via dei Condotti, Rooman hienoin ostoskatu.....



Via del Corsolta löytyy Galleria Alberto Sordi, paljon houkuttelevia liikkeitä. Galleria on aivan upea rakennus!











Taitaa olla ainoa ruokakuva koko reissusta, kämpillä kokoon kyhätty aperitiivitarjoilu ;-D. Camparisoodaa, oliiveja ja kaupasta valmiina ostettuja grillattuja paprikoita ja munakoisoja paahdetun maalaisleivän päällä. Ja hyvää oli!


Majapaikkamme rappukäytävä, kerrostalossa Esquilinon kaupunginosassa, aivan Stazione Terminin lähellä. Hyvin aasialainen kaupunginosa!







Eräänä aamuna metrolaiturilla, Vittorio Emmanuelin pysäkillä. Matka taitaa olla kohti Piazza di Spagnaa, katsastamaan Via Frattinaa, ostoskatua.....



Espanjalaisilla portailla, kuvasuunta kohti Via dei Condottia. Oikealla remonttihuputettu talo, jossa Pradan myymälä....

























Jatkuu.......

14 kommenttia:

  1. Ihania reissukuvia! Pääsi itsekin nojatuolimatkalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Caelia, nojatuolimatkailu on kyllä huomattavasti vähemmän rasittavaa kuin livenä ;-D. Jalat ovat vieläkin aika puhkikävellyn tuntuiset. Käytimme kyllä aina mahdollisuuksien mukaan julkisia liikennevälineitä, mutta aika paljon tuli käveltyä!

      Poista
  2. Upeita reissukuvia! Tässähän pääsee itsekin reissuun kuvien kanssa. Meillä on Rooma (toivottavasti!) edessä maaliskuussa, joten vinkkejäkin sain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun ihanaa, Rooma maaliskuussa on varmaankin upea! Kiva, jos näistä höpinöistäni löytyy vinkkejä. Katso myös Preferitan vinkit, http://preferita.blogspot.fi/2013/03/roomaan-matkaaville-sekalaisia-vinkkeja.html.

      Poista
  3. Kiitos kuvista, en olekaan käynyt Roomassa, johon nyt pääsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan ja kiitos itsellesi Kreetan kuvista ;-D.

      Poista
  4. Kiitos kuvista, oli paljon minulle outoja paikkoja, en huomannut tuota suihkulähdettä esp. portaitten luonakaan. Kävitkö viskomassa lanttia olan yli :)? Me olimme joku vuosi sitten viikolla 43 Roomassa ja sikäläiset kulkivat toppatakeissa ja ihmettelivät, kun menimme lyhythihaisissa. Heitä kuulemma palelsi, vaikka oli 24 astetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan ;-D.Suihkulähde oli niin turistien kansoittama, ettei sitä edes kunnolla näkynyt, ei ollenkaan ihme jos ei huomaa.

      Tällä kertaa en edes käynyt Fontana di Trevillä, sinne vaelsi jatkuvasti suuria aasialaisryhmiä! Sitäpaitsi edellisellä kerralla Roomassa käydessäni heitin lantin ja kesti 25 vuotta ennekuin palasin, nyt ei sellaista riskiä otettu ;-D......

      Nytkin, vaikka lämmintä oli reilut 27 astetta, roomalaiset kulkivat takit päällä ja saappaat jalassa. Meidät turistit tunnisti siitä, että meillä oli hellevaatteet ;-D.

      Poista
  5. Voi kun on ihania kuvia. Ihan kuin itse olisi ollut mukana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju ;-D. Minustakin on kiva katsella muiden matkakuvia, varsinkin sellaisia joissa ei ole nähtävyyksiä, vaan ihan katuelämää....

      Poista
  6. Ah, ikävä tulee Roomaan! Kivoja yksityiskohtia ja värejä olet bongaillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos FF ;-D. Tällä matkalla aika meni niin nopeasti, että kuvatkin tuli vain näpsittyä ohimennen. Olisin halunnut keskittyä vähän enemmän kuvaamiseen, tosin kyllä kuvia määrällisesti tuli näpsittyä paljon, mutta ajatus puuttuu....

      Seuraavalla kerralla Roomassa sitten 10 päivää tai jopa kaksi viikkoa....

      Poista
  7. Ihania Rooman kuvia. Itse oli vuosi sitten keväällä. Siis niin paljon nähtävää ja koettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, viikossa ehti vain pienen pintaraapaisun verran. Ihan pakko mennä uudelleen mahdollisimman pian ;-D. Kevät voisikin olla ihan mukavaa aikaa Roomassa!

      Poista