30.1.2014

Designerin tyyli

Eilen Ilona Pellillä vietettiin perinteisiä Varaston Yllätysten penkojaisia ;-D. Olin tällä kertaa muistanut varata kamerankin mukaan, valoa vaan ei enää iltapäivällä ollut ihan riittävästi, mutta sain kuitenkin otettua muutaman mukavan toimintakuvan.


Ilonalla on yllään musta, trikoinen Pello-tunika ja työnimellä Kiekura kulkeva harmaa villajerseyliivi, jossa on vain yksi hiha-aukko. Ihastuin asusteeseen niin, että tilasin sellaisen myös itselleni. Olen muuten sitä mieltä, että Ilona on itse vaatteidensa paras esittelijä ja ainakin minä sorrun herkästi heräteostoksiin hänen inspiroimanaan.


Vielä tarkempi kuva Kiekurasta.

Tässä vähän esimakua tulevasta kesästä!

Kaunis, selästä avoin kietaisumekko Höyhen. Tämä mallikappale on valmistettu aavistuksen kimaltavasta kankaasta, mekkoa on kesäksi luvassa puuvillaisena. Sääli, että kuva on niin kehno eikä anna oikeaa kuvaa kauniista mekosta.

Uusi liike Korkeavuorenkadulla on hauskasti kahdessa kerroksessa, alhaalla varsinainen myymälä ja ylhäällä työhuone sekä varastonurkkaus. Liitutaululle kirjoitettiin onnitteluja ja kannustuksia avajaisissa marraskuussa ja minä olen vastuussa tuosta pöydällä nököttävästä viinilasista ;-D. Huomasin vasta nyt, etten ollutkaan ottanut yhtään kuvaa alakerrasta.


Ostinhan minä muutakin kuin Kiekuran, minulla on nyt tämä villajerseymekko.

16 kommenttia:

  1. Ilona Pellin vaatteet ovat kauniita ja tykkään erityisesti niiden värimaailmasta ja ajattomista malleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatteet ovat sellaisia, että niitä voi ihan hyvin kuvitella käyttävänsä edelleen kymmenen vuoden kuluttuakin. Eikä vain kuvitella, vaan oikeasti käyttääkin ;-D. Minulla ei vielä ole aivan niin pitkä Ilona Pelli-historia, mutta ne joilla on, ovat kertoneet näin.....

      Poista
  2. Tuolla Korkeavuorenkadun liikkeessä täytyy kyllä joku kerta mennä käymään!

    Innolla odotan valokuvia, joissa näkyy uudet vaatteet päälläsi. Hauska tuo Kiekura, muuttaa mukavasti alla olevan vaatteet, mikä se sitten onkin, ilmettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen käymään, Ilona on aika usein itse paikalla, tosin ei lauantaisin. Kuvat ovat kyllä suunnitelmissa, mutta kun kuvaamiseen ryhtyminen on joskus niin vaivalloista ;-D.

      Kiekuraa tehdään ainakin tällä hetkellä vain tilauksesta, joten sitä minulla ei vielä ole. Sevetti-mekko oli jo eilen päällä töissä, tykkään siitä kovasti.

      Poista
  3. Kauniita nuo Ilonan epäsymmetriset vaatteet, tykkään kovasti niiden ulkonäöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen minne eilen kirjoittamani vastaus on hävinnyt ;-D. Noh, kirjoitanpa nyt sitten uuden. Tykkään myös kovasti epäsymmetrisyydestä ja siitä, että vaatteita voi pukea päälleen eri tavoin. Niillä voi ihan leikkiä, tyyliin hame ponchona ;-D.

      Poista
  4. Kauniita vaatteita, hienoja tunikoita ja pidin haalarista :-). Nämä ovat aika helposti yhdistettäviä vaatteita. Nettisivuille toivoisi hintatietoja. Nuorena opiskelijana kulmilla pyörineenä muistelen liikkeen olleen arvokkaan näköinen ja en usko, että olen käynyt kaupassa. Seuraavalla reissulla sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin norkoilin monet vuodet ikkunoiden takana ennenkuin uskaltauduin sisään ;-D. Ja silloinkin ihan pakkotilanteessa, minun piti saada tyylikäs vaate erääseen tilaisuuteen enkä löytänyt mistään sopivaa. Sitten ajattelin, että nyt kyllä uskaltaudun Ilona Pellille katsomaan löytyisikö sieltä jotakin. Ja löytyihän sieltä, satuin vielä ajoittamaan eka käyntini tammikuun aleaikaan ja sain 50 % alennuksella kauniin ja sopivan mekon!

      Hintatiedot olisivat kyllä ihan kivat olemassa. Sen verran osaan hinnoista kertoa, että villajerseystä valmistetun Kiekuran hinta on 79 euroa ja Sevetti-mekon 340 euroa, mutta koska varaston penkojaisissa oli 50 % alennus, maksoin mekosta 170 euroa. Oletuskäyttöaika vähintään 10 vuotta ;-D.

      Poista
    2. Kiitos hintatiedoista, eivät nuo mitään kamalia olleet. Suomesta löytyy paljon tälläisiä pitkän linjan suunnittelijoita, joilla olisi parantamisen varaa tiedottamisessa ja markkinoinnissa. Minä käyttäisin materiaalien alkuperää, valmistusketjun läpinäkyvyyttä ja eettisyyttä markkinoinnissa. Lukemieni kirjoitusten perusteella asiat ovat varmasti kunnossa. Kiekuran ja monen muunkin tuotteen myynti netin välityksellä luulisi olevan kohtuullisen yksinkertaista.

      Poista
    3. Itse asiassa keskiviikkona olikin juttua markkinoinnista ja miten sitä kannattaisi toteuttaa ;-D. Ja hinta- ja materiaalitiedot olisivat hyvä juttu nettisivuilla.

      Netin kautta myyminen ei varmasti kovin vaikeaa olisi, mutta minua ainakin mietityttäisi palautukset. Tyylikonsulentti kirjoittikin eilen aiheesta Rakkaudesta tyyliin-blogissaan http://www.rakkaudestatyyliin.com/blogi/2014/02/02/22.

      Poista
  5. No nyt onnistuit aikaansaamaan minulle kovan Ilona Pelli -kuumeen:D
    Sen siitä saa, kun lukee blogeja:D


    Kiitos kun kerroit nuo hinnat. Ajattelin kysyä, mutten sitten rohjennut. Eihän tuo Kiekurakaan ole pahan hintainen, laadukkaat huivitkin ovat tuon hintaisia.

    Tiedoksi, että UFFin nettikaupassa on myynnissä Ilona Pellin jakku, muistaakseni se oli kokoa 36. Korjatkaa joku minua pienempi se pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahus, tämä Ilona Pelli-kuume onkin aika tarttuvaa laatua, sen kanssa kannattaa olla varovainen, leviää näköjään ihan ruudun välityksellä ;-D.

      Hyvä, että hinnat tulivat puheeksi ja kyllä hintoja voi kysellä. Minun täytyy varmaankin laittaa tänne blogiin vinkkiä näistä varaston penkojaisista ym. alennustapahtumista. Niistä minäkin olen Ilona Pelli-vaatteeni hankkinut!

      Poista
    2. Joo, laita ihmeessä vinkkiä näistä penkojaisista yms. Jos ne ovat avoimia tapahtumia, ja jos ajankohta sopii, olisi mukava poiketa.

      Poista
    3. Kyllä ne ovat ihan kaikille avoimia, laitanpa siis vinkin tulevista tapahtumista ;-D.

      Poista
  6. Ilona Pellin veistoksellinen tyyli on ilo silmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ;-D. Kuten sanottu, paras malli vaatteilleen!

      Poista