19.1.2014

Pakkaspukeutumista

Sara esitteli viime viikolla selviytymissettinsä pakkaspäiviin ja ajattelin nyt esitellä omani ;-D. Pakkasiin pukeutumisessa uskon lujasti luonnonkuituihin, villaan ja silkkiin!

Nyt mekon käyttäjäksi siirryttyäni puen alle paksut sukkahousut, farkut, villasukat ja saappaat. Farkut sitten nyhdän pois töihin päästyäni ja kovilla pakkasilla vietän koko päivän saappaat jalassa.

Yläosaan alusmekko ja päälle joku lämpöisistä Cosin villamekoistani. Viime viikolla olivat käytössä nämä kaksi aleostosta viime vuodelta ja tämä, vaihtelevasti.

Päällimmäiseksi puen nilkkapituisen untuvatoppatakin, villaisen kaulahuivin, villahuopamyssyn ja käteen sekä nahkahansikkaat että Tallinnasta ostetut villalapaset. Näillä varusteilla tarkenen lähteä aamulla bussipysäkille ja istua bussissa melkein puoli tuntia ;-D.

Iltapäivällä kotimatkalla, kun ulkona on vähän vähemmän kylmää ja vastaavasti bussissa lämpimämpää, vaihdan kaulaan silkkihuivin, laitan lapaset laukkuun ja käytän vain nahkahansikkaita. Myssy kyllä pysyy päässä iltapäivälläkin!


Perillä työpaikalla on sitten omat haasteensa, vaatteiden ja tukan sähköisyys ja se, että sisällä on aika viileää ja vetoista! Niinpä minulla onkin lisävarusteina villasaali, huiveja ja hameponcho. Ja aika usein tosiaan istun koko päivän saappaat jalassa, että varpaatkin pysyisivät lämpimänä ;-D.

Täällä  pakkaspukeutumista joulukuulta 2012! Näin siis mentiin ennen mekkohulluuttani ;-D.

p.s. Tervetuloa buduaariini Marjukka, toivottavasti viihdyt juttujeni parissa ;-D.

24 kommenttia:

  1. Luulisi tuolla vaatetuksella tarkenevan. Kyllä iän myötä on mukavuus mennyt turhamaisuuden edelle näissä pukeutumisasioissa ainakin tällä Ladylla - sellaisena Michelineukkona, kun viime viikonkin töissä kuljin, en olisi nuorempana suostunut edes ovesta ulos astumaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, palelemaan en enää suostu, onneksi ylläolevissa varusteissa ei vielä tule Michelinukko-oloa ;-D.

      Poista
  2. Tavallaan täytyy sanoa että olen hieman kateellinen naisille näin miehenä. Mekon alle vaatteiden lisääminen ja vähentäminen on aika paljon helpompaa kuin housujen alle. Vielä kun ainakin farkkujen alle kun tunkee pitkät kalsarit, niin tulee heti se Michelin-ukko oli. Just jokupäivä katselin kun vaimo pisti päälle hameen ja alle sukkahousut. Siihen sitten tarvittaessa villaiset legginsit päälle. Pystyy pukemaan ja riisumaan vaikka autossa tarvittaessa noita lisäkerroksia, ja silti näyttää ihan hyvältä, oli päällä lämpöisempi tai ohuempi varustus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ;-D. Olen kuullut huhuja, että jotkut miehet käyttävät sukkahousuja farkkujen alla koska ne ovat ohuempia kuin kalsarit eivätkä tartu farkkuihin samalla tavalla....

      Poista
  3. Kerrospukeutuminen on täälläkin niin tuttua. Ihanat nuo sun tallinnan lapaset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, jos haluaa pysyä lämpimänä täytyy lisätä kerroksia ;-D. Ja usein iltapäivällä kotiin palatessa on lauhempaa ja niissä varusteissa, joissa on aamulla lähtenyt, tuleekin kuuma! Nämä ovat jo toinen lapaspari tuolla kuviolla, edellisestä parista hukkasin toisen.....

      Poista
  4. Töihin kuljen aina omalla autolla, joten jos tarkenen pihallle, tarkenen töihinkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka helppoa, suoraan lämpimään autoon ;-D.

      Poista
  5. Hyvät systeemit! Villaa täälläkin suositaan, mutta myös untuvatoppista jossa kieltämättä tulee se michelinukkonäkymä, mutta olkoon..:D Ensi viikolla kaivan pitkän lämpimän villakangastakin, ehkä sitten tulee elegantimpi olo. Tuo sun myssy/hattu on superkaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, myssy on ostettu ihan vuosituhannen alussa Ajattaren alesta ja siinä oli alunperin ommeltuna musta kapea lieri. Ratkoin lierin heti pois ja tsadam, minulla oli elämäni ensimmäinen myssy, joka näytti päässäni hyvältä ;-D. Myssyllä on siis ikää reilut kymmenen vuotta!

      Minun untuvatakkini on väljä ja vähän muotoon leikattu, joten siinä ei tule tuota michelinukkoefektiä ;-D.

      Poista
  6. Ai juu... unohtui. Piti sanomani anonyymille että ainakin ennenvanhaan Stockalta, Pukevasta tms. sai miesten merinovillaisia pitkiä kalsareita, jotka olivat ohuita, lämpöisiä, istuvia ja käsitelty niin että pinta liukuu eikä tartu puvunhousuihin... Toivottavasti tästä oli apua!

    VastaaPoista
  7. Hei Merja, kyllä tässä on saanut harjoitella pakkaspukeutumista.
    Sinä selviät varmaan hyvin kertomillasi vaatteilla. Ja loistavaa, että panostat villaan ja silkkiin. Puuvillavaatteissahan tulisi kylmä, ellei kangas ole samettia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo vuosia käyttänyt housujen alla silkkitrikoisia kalsareita, nyt olen miettinyt silkkivillaisten hankkimista. Silkkitrikooni olen ostanut Stockalta. Minulla myös pitkähihainen, lyhythihainen ja hihaton silkkitrikoopaita ;-D.

      Ja Cosilla myydään hyvälaatuisia merinovillaisia neuleita, sekä puseroita että mekkoja. Kyllä nykyään kelpaa, kun saa kunnon materiaaleista valmistettuja vaatteita ihan kohtuuhinnalla!

      Poista
  8. Noilla varusteilla tosiaan tarkenee :) Meillä myös töissä jäätävän kylmä, ei tosin joka tilassa, joka taas asettaa omat haasteensa . . .

    Kivaa viikkoa sinulle Merja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuossa yksi syy siihen miksi suosin kerrospukeutumista. Tarpeen mukaan pitää pystyä joko lisäämään tai vähentämään vaatetusta. Onneksi me osataan jo tämä ;-D.

      Mukavaa rapsakkaa pakkasviikkoa myös sinulle ;-D.

      Poista
  9. Tosi upeat nuo lapaset! Ihanan keväiset värit! Täälläkin on kaivettu kaikki villahousut ym. muut esille ja puettu kerros toisensa päälle. Minulle tärkeintä on kaksi asiaa - kunnon kengät ja käsineet. Palelen nimittäin tosi helposti sekä sormista että varpaista.

    Ihanaa talvista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Tiina, tykkään itsekin kovasti kirjoneulelapasistani ;-D. Olen ne ostanut Tallinnasta, siitä muurin vierestä, jostakin niistä kojuista! Sormien ja varpaiden pitäminen lämpimänä on kyllä haastavaa, mutta kyllä siinäkin onnistuu kun vähän suunnittelee.

      Mukavaa pakkasviikkoa myös sinulle ;-D

      Poista
  10. Kerrospukeutuminen! Se on talven pelastus, kuten sinunkin postaus vakuuttaa. Ja jo lähteissä tarpeeksi, sillä jos kylmä iskee, poisajo on vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin minä olen aamulla oikein erityisen palelevainen, joten aamulla panostan täysillä lämpimänä pysymiseen. Päivän mittaan sitten kuorin kerroksia pois tarpeen mukaan ja kotiin lähtiessä on yleensä kassillinen päivän mittaan pois riisuttuja vaatteita ;-D. Onneksi me osataan tämä kerrospukeutuminen!

      Poista
  11. Kylmät ja viimaiset pakkaspäivät ovat haasteellisia päivittäisillä työmatkoilla. Käytän julkisia ja kävelen lisäksi nelisen kilometriä kaupunkikävelyä enkä haluaisi näyttää kummajaiselta.
    Olen laillasi todennut kerrospukeutumisen ihanuuden. En tykkää laittaa sukkiksia enkä oikeastaan mitään muutakaan pitkien housujen alle (ulkoilu on sitten erikseen). Paras ideani tänä talvena on ollut tiukat nahkahousut (lämpöisemmät kuin farkut) ja päälle saman väriset (mustat) 3/4-pitkät, sisäpuolelta fleecemäiset urheilulegginsit. Ideaaliahan olisi pukea toisin päin, mutkuneimahdu. Lämmittää näinkin kivasti, ja päälilämmikkeet on nopeat riisua pois. Minä vaihdan töissä aina hameen tai mekon päälle, joten pukemista ja riisumista riittää ja niitä sukkiksia. Loppuis jo! Siskolla ja tyttärellä on sellaiset sukkahousut, joissa on fleece sisäpuoli. Ovat kuulema tosi lämpimät vaikkeivät villaa olekaan.
    Tupla/triplakäsineiden nimeen vannon kans: lämminvuoriset nahkasormikkaat, villaiset kämmekkäät/lapaset ja vielä nahkarukkaset - näitä vaihtelemalla pärjään mennen tullen.
    Toppi, silkkineule, ohut villaneule, fleece, untsikka tai villakangastakki... enkä vieläkään tunne itseäni liian topatuksi. Ja vaikka takeissa huput onkin, ilmankin pärjää: tuplapipo! Kaksi ohuehkoa pipoa päällekkäin. Systeemi on hyvä ottaa huomioon niitä pipoja neuloessa, että mitoitukset mätsäävät.
    Taidan sittenkin näyttää kummajaiselta! Vaan en palele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat päihittää minut kerrosten määrässä ;-D. Ja tuskin näytät kummajaiselta, eiväthän kaikki nuo kerrokset näy sieltä päällystakin alta! Ja paljon enemmän kummajaiselta näyttävät ne, jotka ovat kovallakin pakkasella liikkeellä aivan liian vähissä vaatteissa.

      Toivottavasti rupeaa lauhtumaan, tämän aamuinen -10 tuntui jo ihan siedettävältä ;-D. Vai joko pakkaseen on tottunut?

      Poista
  12. Hei Merja, olet ehkä aikaisemminkin saanut blogitunnustuksen, mutta annoin sellaisen myös omassa blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa, juuri tätä blogitunnustusta en ole saanut aikaisemmin ;-D.

      Poista