maanantai 30. huhtikuuta 2012

Näyteikkunaostoksilla, osa 2

Eilen päästiin vasta Kampin keskuksesta Bulevardin ja Fredan risteykseen. Palasin kuitenkin Minna Parikan ikkunan takaa puolen korttelin verran Fredaa pitkin Kampin keskukseen päin. Täytyyhän Zion ja Tizzianan ikkunat käydä katsomassa ja kuvaamassa. Jatketaan sitten matkaa Fredaa pitkin kohti etelää.

Kuvaussuunta on Bulevardilta Kamppiin päin 
   


Aloitin Ziosta 


















Sitten Tizziana












Fredrikinkatu 26, Boutique D'Anna






Fredrikatu 26, Kristiina Metsi




Fredrikinkatu 24, Muotihuone Aino Kivistö




Fredrikikatu 24, Boutique Babú





Fredrikikatu 24, HopeHat


Postauksesta tulikin aika kenkäpainotteinen, emmekä edenneet kuin korttelin verran Bulevardilta etelään. Vaikuttaa siltä, että tästä tuleekin varsinainen jatkokertomus. Palaan asiaan taas kunhan vappukiireiltäni ehdin ;-D.

Hauskaa Vappua kaikille. 


sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Näyteikkunaostoksilla, osa 1



Ei, en ole ostanut mitään uutta. Kiertelin tänään aamulla aikaisin Helsingin keskustassa ja leikin uuden kamerani kanssa. Otin kuvia näyteikkunoista, mutta sepäs onkin aika hankalaa. Heijastuksia tulee niin paljon, että joistakin kuvista ei saa mitään selvää ja joissakin kaikkein näkyvin on kuvaaja itse ;-D. Laitan nyt kuitenkin kuvia näkyville, vaikka ne eivät kovin tarkkoja ole, mutta toisaalta taas joissakin heijastuu aika hauskasti katunäkymät ;-D.



Noa Noa Yrjönkadulla


 Metal-Art Yrjönkatu 32 




Kadun toisella puolen Kenkäfriikki




Eerikinkatu 9,  2or+ by yat









 

 Annankatu 22, Femini
  


Boutique Kaijatar, Annakatu 16

 

Bulevardi 5, bulevardi 5





Bulevardi 5, Missoni Home

  

Bulevardi 7, Galleria Bulevardi 7


Bulevardi 11, Stella the Brave


 Bulevardi 13, Nina's
 


Bulevardi 24, Minna Parikka  





Näihin näkymiin ja näihin tunnelmiin päätämme tänään ;-D. Kuvia riittää vielä, joten sarja jatkuu......

Olen saanut uuden lukijan, tervetuloa Johanna. Toivottavasti viihdyt buduaarissani ;-D.