Lisää vaateasiaa

Kotiliesi nro 3 1999

Nyt kun uudessa tilanteessa mietin mitä kaikkea hyvää oloa tuottavaa elämässä on, en voi jättää pois erästä erittäin tärkeätä osa-aluetta. Nimittäin vaatteita ja pukeutumista ;-D.

Olen aivan pienestä asti tykännyt ja kiinnittänyt huomiota vaatteisiin ja kenkiin. Muistan jo alle kouluikäisenä 60-luvun alkupuolella ihastuneeni jonkun isomman tytön teräväkärkisiin nilkkureihin tai siihen aikaan taidettiin sanoa saapikkaisiin. Niistä haaveilin pitkään. Siihen aikaan vaatteita harvemmin ostettiin valmiina ja meilläkin vaatteet ompeli joko äiti tai ompelija. Eikä ompelijan käyttämisessä silloin ollut mitään kummallista, muistaakseni meidänkin pienessä kylässä oli kaksi ompelijaa. Teininä sitten ompelin itse vaatteitani ja nyt voin paljastaa että unelma-ammattini oli muotisuunnittelija!

 Anna nro 11 1994

No, eihän minusta muotisuunnittelijaa tullut, mutta kiinnostukseeni vaatteisiin ja pukeutumiseen on säilynyt kautta vuosien. Nuorempana ei oikein ollut varaa ostaa sellaisia vaatteita kuin halusin, mutta tein parhaani sillä rahalla joka oli käytettävissä. Tyttären syntymän jälkeen olin melkein kymmenen vuotta kotona, silloin oli erittäin vähän rahaa vaatteisiin ja ompelin vaatteita sekä lapselle että itselleni. 

Ompeleminen tosin on aina ollut vähän haastavaa, minulla on jonkinlainen rimakauhu asian suhteen. Jos jokin ei heti mene suunnitelmien mukaan, vaate jää kesken. Haluaisin ommella ja mielestäni osaankin ommella, mutta mielessäni on jokin blokki, joka on estänyt minua onnistumasta!

Olen intohimoinen Muodin Huipulle-sarjan seuraaja, mutta joskus ihmettelen kovasti, miten vähän luovuutta osallistujilla on. Joillakin on ja he sitten pärjäävätkin kisassa, mutta suurimmalla osalla ei ole. Tietysti tuollaisessa ohjelmassa on kovat paineet jo ihan ajankäytöllisestikin ja kaikki eivät ole luovimmillaan paineen alla. Aina kun katson, miten osallistujat rakentavat vaatetta mallinuken päälle, olen aivan täpinöissäni ja alan suunnitella oman mallinuken hankkimista. Haluaisin kokeilla itsekin kankaan poimuttamista ja drapeeraamista. Olenkin tutkaillut löytyisikö työväenopistojen ohjelmasta kaavoitus- tai ompelukursseja, mutta toistaiseksi ei ole löytynyt mitään sopivaa.

Tässä elämäntilanteessa haluan panostaa enemmän vaatteideni laatuun, luonnonmateriaaleista hyvin valmistettuihin vaatteisiin. Nautin niiden käyttämisestä ja siitä, että ne näyttävät kauniilta päälläni.

Kiertelen myös kirpputoreja, sieltä löytää ihan laatumateriaaleista tehtyjä vaatteita, ongelmana on vain koko. Kokoa 36-40 oleville löytyy ihan mielettömän upeita vaatteita hyvinkin edullisesti.

 Anna, vuosiluku ei enää tiedossa

Mutta ollakseni realisti, minulla on jo kaikki vaatteet, joita voin tarvita uudessa elämäntilanteessa ja vielä vähän enemmankin ;-D. Voin siis suunnata vaatehulluuteni jo olemassa olevien vaatteideni luovaan yhdistelyyn ja käyttää niitä kaikkein hulluimpiakin yhdistelmiä. Kun ei enää tarvitse ajatella mitä töihin voi laittaa tai ei voi laittaa päälle. Ja entisellä työpaikallani ei edes ollut mitään pukeutumiskoodia, riitti että oli vaatteet päällä!

Tämän aavistuksen sekavan ja rönsyilevän kirjoituksen tarkoituksena on sanoa, että vaatteet ja pukeutuminen ovat tuoneet elämääni paljon iloa ja hyvää oloa. Kauniit ja sopivat vaatteet on ilo pukea päälle ihan jokaisena aamuna ;-D. Ja koska asukuvia ei edelleenkään ole, käytin kuvituksena vanhoista lehdistä napattuja kuvia.....

Vaateasioita

Huh huh, melkein eläkeläisen seuraelämä on näköjään aika vilkasta. Onneksi tällä viikolla oli vain yksi myöhäinen lounastapaaminen kaupungilla. Tosin olin sullonut koko sen päivän täyteen hoidettavia asioita, ettei tarvitse jatkuvasti rampata Helsingin keskustassa ;-D. No eiköhän tämä elämä tästä ala sujumaan ihan omalla painollaan kunhan ensin tottuu tähän vapauteen.

 Tallinnan Fotografiskassa lokakuun lopulla

 
Jotta pysyttäisiin blogin varsinaisessa aihepiirissä, ajattelin vähän avautua vaateasioissa. Onhan tämä aikamoinen muutos, kun ei enää tarvitse miettiä pukeutumistaan työvaatteiden kautta. En oikein vielä osaa hahmottaa minkälaisia vaatteita eläkeläisenä tarvitsisin ja ennenkaikkea haluaisin käyttää. Todennäköisesti jotakin rentoa, mukavaa ja simppeliä. Voisinkohan jopa siirtyä käyttämään pelkästään legginssejä ja jotakin pitkää yläosaa? Hmm, tätä täytyykin pohdiskella oikein ajan kanssa.
 

  Tallinnan Fotografiskassa lokakuun lopulla

 
Pitkän blogihiljaisuuteni aikana ostotottumukseni ovat muuttuneet aikalailla, olen siirtynyt secondhand ostajaksi ;-D. Toki olen muutaman vaatteen ostanut ihan uutenakin, mutta mielenkiintoisimmat vaatteet ovat löytyneet Ison Omenan Vestiksestä taikka netistä Emmystä. Toki olen haahuillut Helsingin keskustan secondhandeissäkin, mutta edellämainitut kaksi ovat minulle kuitenkin olleet ne parhaat.
 
Olen jo luopunut myös ihan kohtuullisesta määrästä vanhoja vaatteitani ja karsiminen jatkuu edelleen. Uutta en taida ostaa ennenkuin minulle kirkastuu minkälaisia vaatteita tulen oikeasti käyttämään jatkossa. Löytyisikö jo eläköityneiltä lukijoilta kokemuksia ja vinkkejä asian suhteen? Toki muidenkin kokemukset ja vinkit vaateasioista kiinnostavat aina....

Asukuviakin on suunnitteilla, mutta juuri nyt en taida jaksaa, on se niin vaativaa ;-D. Siksi kuvituksena lokakuun lopulta Tallinnan Fotografiskan vaikuttavasta näyttelystä ottamiani kuvia! Viimeinen kuva tosin ei ole Fotografiskasta vaan seinämaalaus jostakin siitä lähistöltä....

Eläkeläisen kiireet

Vaikka en vielä virallisesti ole eläkeläinen, vaan toistaiseksi vain lomaileva virkanainen, eläkeläisen kiireet alkavat heti konkretisoitua.

Eilen heti ensimmäisenä lomapäivänäni hankkiuduin suosikkimuseooni Sinebrychoffin taidemuseoon katsomaan viime hetkillä Lucas Cranachin renesanssikaunottaria. Ja aivan niinkuin oletinkin, siellä oli aivan liikaa väkeä minun makuuni. Oli varsinainen eläkeläisinvaasio ;-D. Niinpä tuli tehtyä vain pikakäväisy, katsoin Cranachit, näyttelyyn liittyvät korut ja joulukattaukset vain puolessa tunnissa....

Näyttelystä en ottanut yhtään kuvaa, koska tungos. Löytyi kuitenkin alkukesästä puhelimella napattu kuva museon yhden yläkerran huoneen katosta ja kattokruunusta. Ja löytyihän edellisestä
¨Taivaalliset värit – Sinistä ja kultaa¨ näyttelystä otettuja kuvia.

Eihän minun oikestaan pitänyt mitään näyttelykuvia ruveta latailemaan vaan päivitellä melkein eläkeläisen kiireitä. Toisena lomapäivänäni olen jo buukannut ensi viikolle kaksi lounastapaamista ja aromaterapiahoidon ;-D. Mutta tässä joka tapauksessa pari kultaista kuvaa!

Marika Mäkelän Golden Mother and Child EMMAN kokoelmista

Perulainen Kultalintu Didrichsenin taidemuseosta

Onneksi kävin katsomassa näyttelyn eilen aurinkoisena päivänä enkä tänään, kun tuulee ja vettä tulee melkein vaakatasossa. On aivan luksusta kun ei ole pakko lähteä ulos kun myrskyää.....

Tämän päivän askareet olivat muutaman kirjan palautus kirjastoon aamulla ennenkuin sade alkoi ja uuden soittoäänen vaihtaminen puhelimeen. Soittoäänen vaihtamiseen tarvitsin tyttären apua, mutta nyt kaiken säätämisen jälkeen soittoäänenä on Carmenin Habanera ihanan Conchita Supervian laulamana. Aivan super ;-D.

Tulipas tästä aika sekalainen juttu, suorastaan sepustus, eikä minkäänlaista juonta koko jutussa. Tämä sekasotku kyllä kuvastaa ihan positiivisessa mielessä tämän hetkisiä tunnelmia aika hyvin, mielessä seilaa miljoona uutta ajatusta ja tuhat suunnitelmaa. Mutta eiköhän tämä uusi elämä tästä ala sujua, pikkuhiljaa ja omalla tavallaan.....

Uusi vuosikymmen, uusi elämä

Aloitin sitten uuden vuoden ja uuden vuosikymmenen vapaana kuin taivaan lintu. Jäin pitämään lomiani ennen siirtymistäni vanhuuseläkkeelle. Olo on vähän hämmentynyt ja eksynyt, voiko tämä olla totta? Eikö tosiaankaan enää tarvitse raahautua aamuisin töihin? Voisiko olla elämää ilman jatkuvaa väsymystä?

 

Päätin jo vuosia sitten, että jään eläkkeelle heti kun se vain on mahdollista ja olin jopa säästänyt lomiani sitä varten. Ja mielessä siinteli jo silloin, että vuonna 2020 en enää tekisi yhtäkään työpäivää. En ihan uskonut, että lomani riittäisivät tarvittaviksi neljäksi kuukaudeksi, mutta niin ne vain riittävät. Lomalle vuoden alusta ja vappuna eläkkeelle! Melkein uskomatonta, mutta totta.

 

Vaikka olinkin koko syksyn odottanut viimeistä työpäivää, kaiken tekeminen viimeistä kertaa tuntui kovin haikealta. Puhumattakaan työtovereiden hyvästelystä, puhelimen ja avaimien luovuttamisesta. Toisaalta viimeisten kolmen vuoden muutokset työoloissa olivat sitä luokkaa, etten olisi enää yhtään jaksanut muutosta muutoksen perään. 

Tällä hetkellä päällimmäisenä on tietenkin helpotus ja myöskin kutkuttava tunne, että oikeastaan kaikki on nyt mahdollista. En tiedä onko tämä euforia ihan perusteetonta, mutta siltä juuri nyt tuntuu. 

Hyvää uutta vuotta ja uutta vuosikymmentä!