sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Poncho vaiko jotakin aivan muuta......

Kävin toissaviikolla Ilona Pellillä varaston penkojaisissa ja löysin jotakin hauskaa. Itse en tätä keksinyt, tartuin vain hyvään ideaan. Eräs rouva oli alennuspöydästä bongannut hauskan ponchon, siis tällaisen. Eikö olekin hyvännäköinen poncho?






Vitsihän tässä asiassa on se, että tämä vaatekappale onkin oikeasti hame ;-D.


Ihastuin siis tähän hameponchoon niin, että hankin sen itselleni huikeaan 20 euron hintaan. Avasin vähän toista sivusaumaa ja sain sillä aikaiseksi tuon aukon kädelle. Ikävä kyllä en voi tätä hameena käyttää, hameeksi se on liian pieni, koko 40 ei mahdu päälle. Löytö olisi ollut täydellinen, jos voisin käyttää vaatetta sekä ponchona että hameena. Tosin sopiva hamekoko ei ehkä olisi enää pysynyt olkapäillä...

Ylimpien kuvien lyhyt trikoohame löytyi myös Ilona Pellin varaston penkojaisista ja sopi oikein hyvin tuon toisen hameen alaosaksi.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Aleostokset käytössä

Cosin alemekot ja Kenkäfriikin alebootsit ovat olleet jo käytössä. Mekkoja olen tähän asti käyttänyt housujen kanssa tunikana, mutta ajattelin kyllä ruveta käyttämään niitä töissä ihan mekkona. Siis aamulla töihin housut jalassa ja mekko päällä, töissä sitten housut pois ja hupsista, minulla onkin mekko ;-D.


Musta mekko, jonka yläosa on joustinneuletta.



Täytyy kyllä sanoa, että musta mekko on muodoille armollisempi kuin tämä viininpunainen.




keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Lomanen

Vietin viime viikonloppuna lomasen, siis pitkän viikonlopun Pyhätunturilla. Ilmat olivat oikein mukavat, ulkoilu oli kivaa. En hiihtänyt enkä lasketellut, kävelyllä kävin sekä lumikengillä että ilman ;-D.


















































































lauantai 12. tammikuuta 2013

Täsmäiskuja


Olen vähän vältellyt kaikenlaisia kauppoja nyt alkuvuonna, mutta tällä viikolla tein täsmäiskut Cosiin ja Kenkäfriikkiin. Enkä poistunut kummastakaan kaupasta tyhjin käsin.

Cosin vaatteisiin olen ihastunut tässä syksyn mittaan, siellä myydään sellaisia yksinkertaisia perusvaatteita joista pidän. Myöskin vaatteiden mitoitus on minulle kohtuullisen sopiva ja se on kyllä aika harvinaista. Ja siellä saa ystävällistä ja hyvää palvelua, kiitos kaikille Cosin myyjille ;-D.

Sinne siis katselemaan mitä onkaan alennuksessa ja kuinkas ollakkaan siellä oli 50% alennuksessa juuri se musta villainen neulemekko, jota olin jo katsellut Cosin nettikaupassa. Mekon yläosa on paksumpaa "joustinneuletta", helma ja hihat ohuempaa sileää neuletta. Pituus täydellinen, juuri polven alle, käy sekä housujen kanssa tunikana että ihan vaan mekkona.






Siinä sitten Cosilla pyöriessäni silmääni osui toinenkin mekko, viininpunainen myös villainen kotelomekko ja siinäkin alennusta 50%. Nappasin senkin sovitukseen ja sehän oli sopiva. Tai mitä nyt hihat vähän kiristivät allien kohdalta, mutta sen en antanut häiritä. Mekossa on taskut ja vetoketju takana, sekin käy sekä tunikaksi että mekoksi.






Olen pitkin syksyä katsellut uusia nilkkureita, vanhat ovat jo aika kuluneet, jopa pohjat. Tiesin tosi tarkkaan millaiset nilkkurit haluan, tällaiset niiden olla pitää. Arvaatte varmaan, että juuri tuollaisia teräväkärkisiä matalia nilkkureita ei löytynyt nettikaupoista, mutta muistin nähneeni jo alkusyksystä Kenkäfriikissä jotakin joka vähän muistutti tuota haluamaani nilkkuria. Siispä sinne katsomaan olinko muistanut oikein. Eivät ne ihan sellaiset olleet, enemmänkin bootsit, mutta ne kuitenkin miellyttivät minua ja niinpä otin ne. Niissä on ainakin tukevat pohjat, joiden läpi eivät pikkukivet tunnu niinkuin vanhoissa nilkkureissani, eivätkä ole liukkaat. Kengät ovat jo olleet käytössä ja hyviksi todettu.






Mitenkäs teidän ostoksenne aleista, onko ostettu jotakin vaiko vain katseltu? Vai onko edes käyty aleissa?

Tervetuloa buduaariini anneaulikki ;-D.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Punaista

Preferitan punaisesta toppatakista innostuneena ajattelin ilahduttaa teitä Pinterest-taulullani Punainen;-D. Ja onhan nyt vielä joulun aika ja punainen on siis juhlan väri.

Minun suosikkipunaiseni on viininpunainen, mikä punaisen sävy sinua kiehtoo? Vai onko punainen ehdoton ei ei?