Vietin pitkän viikonlopun Tallinnassa, edellisestä kerrasta olikin jo kulunut neljä vuotta. Olin sisarteni kanssa tyttöjen reissulla, jolla syötäisiin hyvin ja luuhattaisiin kaupoissa ja niinhän sitten teimmekin ;-D. Aikaisemmin olen joutunut Tallinnan kaupoissa aika usein toteamaan, etteivät vaatteiden koot ihan riitä enkä löydä sellaisia kenkiä kuin haluaisin. Nyt kävi toisin!
Tänä keväänä olen etsiskellyt matalia kävelykenkiä, jossa on terävä kärki. Olen katsellut netistä, kiertänyt Helsingin keskustan kenkäkaupat ja ainoat kengät, joita olen edes harkinnut olivat Vagabondin Marja loaferit. Niitä kävin hypistelemässä sekä Stockalla että Sokoksella ja sovitinkin pari kertaa, mutta ne eivät vain tuntuneet ihan oikeilta. Ja muistuttivatkin vähän liikaa vanhoja Rizzon kävelykenkiäni, jotka olen jo pistänyt kiertoon.
Kotiinlähtöpäivän sateisena aamuna eksyttiin Kaubamajan kenkäosastolle ja sieltä vihoviimeisestä nurkasta, 50% alennuksella, löytyivät etsimäni kävelykengät!
Ymmärtääkseni Angelo Carutti on Kaubamajan oma merkki tyyliin Stockan Global/Etcetera. Joka tapauksessa kelpoiset nahkakengät kelpoiseen 45 euron hintaan! Olen jo ottanut kengät käyttöön.
Viru-keskukseen oli sitten viimenäkemän tullut uusia kauppoja kuten Massimo Dutti ja Cortefiel, josta löysin simppelin puuvillasilkkisen, kaurapuuronvärisen neuleen kokoa XXL. Alennuksessa sekin, hinta pyöreät 30 €. Ostin heti ;-D.
Kauppojen kiertelyn lisäksi täytyi tietenkin kierrellä myös vanhaa kaupunkia, siellä kun riittää aina vaan katseltavaa. Tällä reissulla kävin ensimmäistä kertaa vanhan kaupunginmuurin sisällä, sieltä löytyi hurjia portaita ja kaikenlaisia sokkeloita. Ja tulihan otettua muutama kuvakin kaupungilla kierrellessä ;-D.
30.4.2015
22.4.2015
Ilona Pelli Collection Vanhalla perjantaina ja lauantaina
Ilona Pellin vaatteiden ystäville tiedoksi, Ilona Pelli Collection osallistuu Fashion Stock Salesiin! Harmittavasti en itse pääse sinne, olen juuri tämän viikonlopun reissussa! Käykää ihmeessä tekemässä löytöja ;-D.
12.4.2015
Kevään merkki
Kevättä on jo niin paljon ilmassa, että uskaltauduin sunnuntaiselle aamukävelylle kameran kanssa! Tykkään vaellella ympäri eteläistä Helsinkiä, norkoilla suljettujen kauppojen näyteikkunoiden takana ihmettelemässä kaikkea esille asetettua ja kuvatakin kiinnostavia juttuja. Nämä kävelyt ovat ihan kevään ja kesän juttu, talvisin en niitä tee! Siksi ensimmäinen kävelyretki onkin varma kevään merkki ;-D.
Minulla on vakiopaikat, joissa käyn katsomassa ikkunat ja yksi niistä on Kaunis Veera Albertinkadun ja Merimiehenkadun kulmassa.
Tämän liikkeen taisin löytää vasta viime kesänä, silloin ikkuna oli muistaakseni täynnä erivärisiä espadrilloksia. Lifestyle löytyy osoitteesta Kapteeninkatu 9.
Samasta talosta löytyy myös AntikWest, jonka ikkunassa olivat kaiken muun kauniin lisäksi nämä korut. Varsinkin tuo alemman kuvan kaulakoru viehätti kovasti!
Ja samassa talossa on tämäkin liike, KnitWorks. Näyteikkuna täynnä mielenkiintoisia juttuja, mutta heijastusten vuoksi vain yksi kuva ;-D.
Kurkistan usein myös Maranello Womanin ikkunan Korkeavuorenkadulla, vaikka se ei varsinaisesti suosikkeihini kuluu. Tänään ikkunassa oli esillä vähän erilaista kukkakuviota ja paljon korallin väriä.
Harri Syrjäsen liikkeen ikkuna täytyy aina tarkastaa kun liikkuu Ratakadulla! Liikkeestä löytyy upeita koruja ja laukkuja.
Ja ihana Muotikuu, sen ikkunat ovat aina katsomisen arvoiset samoin kuin myymälän sisätilat ja tietysti myös vaatteet ;-D. Muotikuu löytyy osoitteesta Fabianinkatu 14.
1.4.2015
Vinkki: R-Collectionilla ruutua ja silkkiä
Kävelin eilen R-Collectionin Makkaratalon myymälän ohi ja oli ihan pakko pysähtyä katsomaan tarkemmin. Näyteikkunassa oli ruutuja aivan ikkunan täydeltä, siis R-Collectionilla! Ja silkkituotteita vaikka ja kuinka paljon! Ja tämä ei siis ole maksettu eikä muukaan mainos, vaan oma huomioni, josta halusin vinkata ;-D.
30.3.2015
Haori-takki
Sairastin tuossa helmikuun lopulla oikein kunnon vatsataudin ja viihdytin itseäni lukemalla muutaman vuoden takaista suosikkisarjaani Rei Shimurasta.
Lukiessani kirjaa Rei Shimura ja morsiuskimono, juutuin kohtaan jossa Rei kertoo asustaan seuraavasti: "Olin päättänyt esitellä intohimoani japanilaisiin tekstiileihin ovelasti vaatetuksellani. Olin laittanut yksinkertaisen, polveen ulottuvan mustan mekon päälle 1900-luvun alkupuolen haori-takin, joka oli kuvioitu vaaleanpunaisilla ja oransseilla ikat-nuolilla".
Siis mikä haori-takki? Mikä se on! Wikipedia kertoo näin: "Kimonon kanssa voidaan pitää monia päällysvaatteita. Haori-takki on varmasti tunnetuin. Haori on kuin lyhyt kimono, joskus sen sivuissa voi olla leventävät kiilat. Haoreja on eri tilaisuuksiin: ¾ pitkä haori on muodollisempi kuin lyhyt eli puolipitkä. Musta ja vaakunallinen kuuluu seremoniallisiin tilaisuuksiin, värikkäät ovat epävirallisia. Haori pidetään päällä auki ja "suljetaan" kauluksen reunoissa olevilla nyöreillä. Naisten haorin nyörit tulevat obin yläreunaan, miesten haorin nyörien paikka on alempana keskellä".
Ja varmaankin jo arvaatte miten tämän herkästi innostuvan vaatehullun kävi ;-D. Etsystähän löytyi haori-takkeja vaikka kuinka paljon ja hyvin edulliseen hintaan. Siis käsittämättömän edulliseen hintaan ottaen huomioon, että ne olivat silkkiä! No, joka tapauksessa tulin sitten siinä tautivuoteellani tilanneeksi silkkisen vintage haori-takin Japanista hintaan 17,85 euroa!Postikuluineen!
Tilaamani haori-takki on ruskeansävyistä crepe de chine-tyylistä silkkikangasta, joka tuntuu laadukkaalta ja takki on huolellista ompelutyötä. Yllätyin positiivisesti, miten laadukkaalta tuon hintainen takki tuntui ja näytti!
Vaikka Etsyssä on haoreita runsaasti tarjolla, pääsääntöisesti en pitänyt niiden kuvioinneista, yksivärisen ystävä kun olen, enkä pitänyt kaikista väreistäkään. En oikein saanut tolkkua siitäkään minkä kokoisia takit oikein olivat ja takkini onkin vähän nafti, mutta koska sitä on tarkoitus pitää auki, se ei käyttöä haittaa.
Kokeilin haoria mustan neulemekon kanssa, siis ihan vain henkarilla ja voisihan sitä noinkin käyttää. Ajatuksena minulla on kuitenkin käyttää haoria kesätakkina kapeiden housujen ja t-paidan kanssa. Katso myös mitä Kaisa Virtanen kirjoitti Naiseloa-blogissa Japanilaisittain.

26.3.2015
Blogivinkki
Jälleen Pinterestin kautta löytynyt blogi aikuisen naisen pukeutumisesta, A Girl And Her Wardrobe, asukuvia löytyy Pinterestistä täältä. Löytyy sekä mustaa että epäsymmetristä, siis vaatteita minun makuuni ;-D.
4.3.2015
Apua, kesä tulee
Viimeistään maaliskuun alussa alkavat kesävaatteet nousta mieleen, vaikka kaupoissa ei vielä kovin kesäisiä vaatteita näy. Mieli alkaa listaamaan viime kesän vaatteita ja takaraivossa tykyttää tunne että eihän minulla ole mitään sopivia vaatteita tulevaksi kesäksi! Tai ainakaan en enää pidä niistä mitä minulla on ;-D.
Ja tässä mielentilassa, kun vihdoin löytää kaupasta kesävaatteita, täytyy sitten jotakin ostaa, ihan vaan siitä ilosta että uudet kesävaatteet ovat tulleet myyntiin. Ja ne vaatteet ovat juuri niitä, joita sitten kesällä ihmetellään, että minkäköhän takia tuonkin ostin!
Tänä keväänä aion kuitenkin pitää varani ja olla menemättä tuohon halpaan. En aio mennä kaupoille norkoilemaan ja nuuskimaan, vaan tyydyn katselemaan kesäisiä vaatteita Pinterestissä. Olen kerännyt tänne houkuttelevia kesäasuja ja tällä hetkellä erityisesti miellyttää tämä vajaamittaisten, kapeiden housujen ja tunikan yhdistelmä lähes viidenkymmenenviiden vuoden takaa ;-D.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)