1.4.2012

Kenkiä

Blogissa on ollut koko viikon hiljaiseloa, mutta sitäkin aktiivisempi olen ollut kaupoissa. Olin jo aikaisemmin katsellut Stockalla Wondersin balleriinoja, ne ovat kauniin suklaanruskeat, vuorittomat ja niissä on pehmeä vähän kiilamainen kumipohja. Minulla on ollut vähän ennakkoluuloja tuollaista pyöreää kärkeä kohtaan ja siksi en ensin ihan kauheasti innostunut, enkä edes sovittanut kenkiä. Ne jäivät kuitenkin sen verran vaivaamaan, että parin päivän kuluttua kävin jo sovittamassa niitä. Ajattelin, että muuten mukavat, mutta en pidä tuosta pyöreästä kärjestä. Enkä vieläkään ostanut. Ja edelleen ne vain vaivasivat ja sitten tulikin Stockan 10 % alennus. Nyt ne kengät on siis hankittu ja olen oikein tyytyväinen, pyöreästä kärjestä huolimatta.


Tässä nämä söpöläiset ovat, en vain onnistunut saamaan oikeaa väriä näkyviin. Kengät ovat siis huomattavasti tummemmat, suklaanruskeat. Auringonvalo ja salama ei ole oikein hyvä yhdistelmä......


Olen aika arka tilaamaan nettikaupoista, mutta löysin Spartoolta mustat nahkasandaalit, jotka houkuttelivat tilaamaan. Sain sandaalit eilen kotiin ja tässä kuva myös niistä.


Ai niin, minullahan on jo neljä lukijaa ;-D. Tervetuloa blogiini Vasilisa, Terhi, Lennu ja Preferita.

7 kommenttia:

  1. Oletpa löytänyt tosi nätit ballerinat! Minullakin on nyt korkkarikauden jälkeen suoranainen himotus mataliin, söpöihin ballerinoihin! Tummansiniset ja valkoiset on hakusessa, eiköhän ennen kesää löydy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nätit ovat ja vielä mukavatkin. Zio myy noita samoja Wonderseja myös sinisenä kts. http://www.zio.fi/.

      Poista
    2. Ja tervetuloa lukijaksi Maps ;-D.

      Poista
  2. Todella kauniit balleriinat kyllä olet löytänyt, aivan ihanat. Itsellä pitää ballerina tilanne tarkistaa viime keäsn jäljilta ennen kuin ryntään ostamaan uusia, vaikka uudet täällä jo houkuttaisikin.

    VastaaPoista
  3. Hei taas Dahlia ja tervetuloa lukijaksi. Kerrankin kauniit ja mukavat, kumipohja on hyvän paksuinen, joten niillä on mukava kävellä. Sääli vaan, ettei heti pääse kokeilemaan ulkona. On tuota lunta sen verran tullut ;-D.

    VastaaPoista
  4. Mielettömiä kenkiä! Varsinkin nuo, joilla oli kuin peruukki päässä saivat jo nauraa tyrskimään :)

    VastaaPoista
  5. Hei Johanna ja tervetuloa blogiini. Aivan ihania kenkiä löysinkin netin syövereistä ;-D. Ikävä kyllä en löytänyt noista karvakengistä sellaista kuvaa, jossa ne olisivat oikeasti jonkun jalassa. Ferragamon Muulit ovat myös hauskat.......

    VastaaPoista