tiistai 11. kesäkuuta 2013

Mikä kassissa painaa?

Aamulla töihin lähtiessäni ihmettelin jälleen kerran, että miksi käsilaukkuni painaa niin vietävästi! Olen sitä aikaisemminkin ihmetellyt, mutta ihmettelyn asteelle se on jäänyt. Mutta täytyyhän tästä viimeinkin ottaa selvä ;-D.


Ensimmäiseksi nostin koko laukun kaikkine sisältöineen vaa'alle selvittääkseni koko roskan painon. Ja painoihan se! Huikeat 2 kiloa 640 grammaa! Minusta se on aika paljon.

Seuraavaksi tyhjensin laukun sisällön pöydälle. Kuvassa ei näy kameraa, kun se on käytössä ja nailonkassi lymyili vielä laukussa.

Laukussa oli vain lompakko, korttikotelo, sateenvarjo, työ-ja kotiavaimet, iPod, vähän paperitavaraa, nailonkassi, meikkipussi, kamera, kännykkä ja poikkeuksellisesti ylimääräinen ostoskassi. Tuohan kuulostaa vähältä tavaramäärältä, joten selvitetäänpä seuraavaksi mitä mikäkin tavara painaa. Ja ei kun tavarat punnitukseen!

Jokin ei ihan täsmää, laskin tavaroiden ja laukun painot yhteen ja sain vain 2 kiloa 486 grammaa ;-D. Noh, ei anneta tuon 154 gramman häiritä! Nyt ainakin tiedän mikä siellä kassissa painaa, mutta eihän laukusta mitään voi poiskaan jättää, kaikki on ihan tarpeellista tavaraa!

16 kommenttia:

  1. Hei Merja, tuota samaa mietin minäkin, viimeksi tänään, kun olin koko päivän liikkeellä ja rahtasin laukkuani.

    Täytyypä minunkin punnita veska.

    Hauska postaus, Merja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa ;-D. Nyt kun sain selville mikä painaa mitäkin, rupesin jo ihan oikeasti pohtimaan miten kassia voisi keventää. Ehkäpä teen sitten aikanaan siitäkin postauksen, jos nyt saan kassia kevennettyä!

      Poista
  2. Tuttu havainto :-) Mutta kun niin monia tavaroita taritsee päivän aikana....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monenlaista tavaraa voi tarvita päivän aikana, mietinkin että esim töihin voisi hankkia kattavan tarvikevaraston ihan pysyvästi. Ehkä se vähentäisi vähän työpäivän aikana kannettavaa tavaramäärää. Täytyy kehitellä ajatusta!

      Poista
  3. Hauska postaus, varsinkin kun olet jaksanut kaikki tavarat erikseen vielä punnita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja, onneksi tavaroita ei ollut tuon enempää ;-D.

      Poista
  4. Hauska postaus munkin mielestä ;)
    Mä olen välistä kanssa heittänyt salitreenikassin vaa'an päälle, kun olen miettinyt, että painaako se todellakin niin paljon kuin mä kuvittelen..ja painoa on ollut melkein 5 kiloa... ei ole ihme, että olkapää välistä temppuilee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju ;-D. Eihän tuo vajaa kolme kiloa ole sitten mitään sinun kassisi rinnalla! Niska ja olkapää eivät tosiaan oikein pidä tuosta painosta.....

      Poista
  5. Tuota jaksan itsekin aina ihmetellä - ja aamukiireessä ei voi oikein mitään poiskaan heittää, kun kaikki on tarpeellista;) Taidan tehdä saman punnitustempun ja katsoa, mikä siellä kassissa on painosyöppö. Kiva postaus, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;-D. Kassin sisältö pitäisi ihan oikeasti suunnitella huolella ja perustaa sinne töihin tarvikevarasto! Lisäksi aion ostaa kevyemmän sateenvarjon, se on aika painava, tosin onhan se tukevakin. Ja nahkalaukut ovat jo itsessään aika painavia! Asiaan täytyy paneutua ;-D.

      Poista
  6. Onpas hauska postaus. Pitää varmaan itse tehdä sama punnitus ja katsoa, mistä suunnasta voisi lähteä keventämään (jos mistään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia ;-D. Minullakin on mietinnässä, miten voisin edes vähän keventää tätä jokapäiväistä taakkaani...

      Poista
  7. Hauska juttu minunkin mielestä, omasta kassista löytyy milloin mitäkin, taitaakin kohta olla aika siivota se kesäkuntoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauska ;-D. Tuo laukun siivoaminen säännöllisesti olisi tosi tärkeää, mutta se tulee tehtyä vasta kun hermostuu täysin kaikkea epämääräistä pursuavaan laukkuun! Mutta elämässä täytyy olla tavotteita, kuten kevyt, siisti käsilaukku ;-D.

      Poista
  8. Hei, pitääpä heittää tähän omakin kommenttini, vaikka postauksestasi on jo aikaa. Kehun nimittäin alvariinsa mieheni tekemää sateenvarjolöytöä. Hän osti joitakin vuosia sitten itselleen lentokentän taxfreestä Samsoniten povitaskuun mahtuvan sateenvarjon. Heti sen nähtyäni halusin samanlaisen itselleni. Se kulkee laukussani kesät talvet, ei se mikään myrskyvarjo ole eikä suurensuuri, mutta kyllä sillä silmälasit pitää kuivina. :) Ja jutun pointti on se, että varjo painaa (kävin juuri punnitsemassa) noin 144 g, joten sitä kyllä jaksaa mukana kanniskella. Olen kovasti ylistänyt tätä pikkuvarjoa myös ystävilleni, ja muistaakseni joku sen Sokoksesta itselleen löysikin. Suosittelen lämpimästi.

    Googlen syövereistä löysin linkin; tämä se taitaa olla:
    http://www.luggagepoint.com/samsonite-umbrellas-flat-pack-umbrella

    t. Sari

    VastaaPoista
  9. Huomenta Sari ja kiitos vinkistä. Sateenvarjo vaikuttaa ihan kätevältä, täytyypä ruveta etsiskelemään tuollaista!

    VastaaPoista