13.7.2013

Kenkien muokkausta

Olen varsinainen kenkäfriikki, jolle on hyvin tärkeää kenkien ulkonäkö. Kaikkein tärkein ominaisuus kengille on tietysti käyttömukavuus, mutta ulkonäkö tulee heti kakkosena. Niinpä törmään usein kenkiin, jotka ovat melkein hyviä. Tarkoittaa käytännössä sitä, että kengät vaikuttavat hyvin mukavilta ja ovat hyvännäköiset lukuunottamatta jotakin häiritsevää pikkuasiaa.

Löysin keväällä Spartoon sivulta nämä kengät. Ne näyttivät kovin mukavilta ja malli on kaunis lukuunottamatta tuota kummallista remmiä jalkapöydän päällä! Ja hintaakin oli yli sadan euron kipurajani ;-D. Jätin siis kengät kokonaan mielestäni, kiukuteltuani ensin kauniiden kenkien pilaamista tuollaisella kummallisella koristuksella.

Tuossa kesäkuun loppupuolella, alennusmyyntien alettua seikkailin jälleen Spartoon sivuilla ja jälleen kerran törmäsin tuttuihin kenkiin, nyt alennettuun hintaan. Aikani kuvia katseltuani tuumailin, että tuon remminhän voisi suutari helposti poistaa, ainakin kenkä näytti siltä ettei remmin poistaminen vaikuttaisi käyttömukavuuteen. Niinpä sitten rohkeasti tilasin kengät.


Kengät olivat juuri niin mukavat jalassa ja pehmeät kävellä kuin olin ajatellutkin. Kiikutin kengät suutarille, joka poisti tuon ikävän kauneusvirheen 15 euron hintaan ;-D. Nyt minulla on syyskelejä varten nämä yksinkertaisen kauniit ja mukavan pehmeät avokkaat!



Tervetuloa buduaariini CurryKaneli ;-D.

12 kommenttia:

  1. Ovat - juuri yksinkertaisen kauniit - ja nyt tuunauksen jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään siitä, että kengät ovat jotenkin linjakkaan näköiset ilman tuota täysin tarpeetonta remmiä ;-D.

      Poista
  2. Tulipas niistä kauniit, kerrassaan upea! Tuunauksen jälkeen nimen omaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, juuri tuo simppeli muoto pääsee nyt hyvin esille!

      Poista
  3. Kauniit ja yksinkertaiset kengät, hyvä idea poistaa tuo remmi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin kyllä aika pitkään kuvia ja tuumailin tuota remmien poistoa. Zoomasin kuvaa isommaksi ja päättelin, että remmien poisto varmaankin onnistuisi ilman, että kenkien käytettävyys kärsii. Ja oikeassa olin, onneksi ;-D.

      Poista
  4. Kengät muuttivat todella positiivisesti ulkonäköään! Monesti itsekin olen törmännyt kenkiin tai vaatteisiin, jotka ovat ihan kivoja, mutta.. kun vain jaksaa nähdä sen vaivan, että muuttaa tuotetta hieman, saa todella siitä todella kivan ja ainakin sellaisen, jota muilla ei ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on tosi ärsyttävää, että jokin tuollainen vääränlainen yksityiskohta pilaa muuten ihan hyvän vaatteen tai kengät. Mutta onneksi on ammattitaitoisia korjausompelijoita ja suutareita, tosin aina ei itse etukäteen oikein tiedä onko korjaus mahdollinen ja onnistuuko se...

      Poista
  5. Kauniit ovat! Minusta toki ne olivat kauniit ennen remmin poistoakin, mutta mie oonkin vähän outo...:D Tykkään remmikengistä siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän siinä mitään kovin outoa ole, että tykkää remmikengistä ;-D. Minusta vain tuo remmi oli vähän turha lisuke muuten niin yksinkertaiseen kenkään ja minulla on jo uusiokäyttösuunnitelma tuolle remmin metallikoristeelle!

      Poista
  6. Hei Merja, hyvä tuunaus. Kengät paranivat, ovat nyt selkeämmät. Hienoa!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Kaisa ;-D. Alunperinkin ihmettelin sitä remmiä, minusta kengät ja remmi olivat jotenkin eriparia. Nyt kengät ovat sellaiset yksinkertaisen sulavat, jopa tyylikkäät ;-D. Tällä kertaa uskallus kannatti...

    VastaaPoista