27.7.2013

Sitä sun tätä

Tyhjentelin kamerani muistikorttia ja sieltähän löytyi vähän sitä sun tätä. Olen kuvaillut aika paljon viime aikoina, mutta olen ollut niin väsynyt ja saamaton, etten ole postauksia saanut aikaiseksi. Eilen oli vihdoin ja viimein kauan odotettu viimeinen työpäivä ennen lomaa, lähdin töistä jo hyvissä ajoin eli klo 13 ja rupesin lomailemaan.

Tänä aamuna olenkin sitten vain lorvehtinut, kunnes ihan yllättävä tarmonpuuska iski ja päätinkin tyhjentää kamerasta kuvat ja tehdä ihan oikean postauksen. Ja olen niin reipas, ettei päätöksen tekeminen uuvuttanut täysin vaan saan jopa aikaiseksi sen postauksen ;-D.

Aluksi viikon tai oikeastaan viime viikon maisemakuva, perjantaina 19. heinäkuuta näyttäytyi aivan huikea kaksoissateenkaari!

Jo tutussa kultasepänliikkeen näyteikkunassa Albertinkadulla hurjia pääkallokoruja!

Tiilenpunaiset sandaalit Kauniin Veeran näyteikkunassa, näköjään törmään joka paikassa tiilenpunaiseen ;-D.

Linnesandin ikkuna Kapteeninkadulla.

Ja vielä viimeisin aleostokseni, puuvillapellavainen maihari Ellokselta. Tämän takin suhteen olin ihan avuton mainoksen uhri ;-D. Jossakin netissä, jossakin sivupalkissa vilahti tämä takki ja olin ihan myyty! Ja alennuksessa kun oli, hintaa postikuluineen oli 39,70 €, ei paha. Onneksi luin kommentit takista ja uskalsin tilata kokoa 40, joka olikin juuri sopivan väljä.

Tässä takki on suoraan pakkauksesta, sovitettuna ja nyörejä vähän kiristettynä, ei siis vielä ollenkaan käytetty. Kuvitelmissani takin ulkonäkö vain paranee, kunhan se vähän rypistyy ja rähjääntyy ;-D.

p.s. tervetuloa buduaariini d-malli, toivottavasti viihdyt...

16 kommenttia:

  1. Hauskaa lomaa! Sateenkaaret ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;-D. Tykkään myös sateenkaarista, tuossa perjantaisessa sateenkaaressa vielä tumma taivas korosti värejä, mutta kamera ei osaa vangita juuri sitä mitä silmä näkee!

      Poista
  2. Ihanaa lomaa! Kivan näköinen maihari. Olen ihan hurahtanut niihin...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ;-D. Tykkään maihareista minäkin, mutta täydellistä ei vielä ole löytynyt, tämä uusi on kuitenkin aika hyvä.

      Poista
  3. Upea tuo ensimmäinen sateenkaari kuva. Maiharit on ajattomia eli hyvä ostos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja ;-D. Odotan, että maihari vain paranee käytössä....

      Poista
  4. Voi, toi takki olisi juuri kuin tehty minulle ja tykkään myös tosta valkoisesta mekko-huivi yhdistelmästä. Nauti lomastasi ja toivotaan hyviä säitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, suuntaan huomenna pohjoista kohti, sinnehän on myös luvattu lämpösiä kelejä. Takkia taisi olla vielä Elloksella, täytyy vain ottaa normaalia kokoa kahta numeroa pienempi....

      Poista
  5. Wow mikä sateenkaari ! Takki on juuri oikean värinen ja mallinen, paranee varmasti käytössä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieleni tekee heittää takki heti pesukoneeseen, että vähän pehmenee ja rypistyy, sitten se alkaa olla käyttökelpoinen! Tai sitten vain käyttää niin että pehmenee ja rypistyy ;-D. Nythän ei kyllä takkia juurikaan tarvitse...

      Poista
  6. Hei Merja!

    Toivottavasti tämä kysymykseni ei tule tänne nyt useampaan kertaan.

    Siis, tarkoititko kahta kokoa pienemmän tilaamisella, että koon 44 sijaan
    tilaisinkin koon 40. Voisitko mitata, mikä suunnilleen on koon 40 kainalo-kainalo-mitta.

    Kyselee Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kirsi, tarkoitin juuri noin, tilasin normaalin kokoni 44 sijaan koon 40 ;-D. Mittasin takin ja tuo koon 40 mitta kainalosta kainaloon on 64 senttiä eli ympärysmitta 128 senttiä.

      Poista
  7. Kiitos - varmasti viihdyn, minulla on vähän nämä pukeutumisjutut hakusessaan ja käyn etsiskelemässä ideoita ja inspiraatiota itsellen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo pelkkä toisten muotiblogien lukeminen muuttaa pukeutumistyyliä, puhumattakaan että itse alkaisi pitää "muoti"blogia ;-D. Olen huomannut omassa pukeutumisessani ihan selkeän muutoksen blogin aloittamisen jälkeen, pukeutumiseni on muuttunut rohkeammaksi ja uskallan kokeilla melkein mitä vaan!

      Poista
  8. Hieno sateenkaarikuva, minullakin oli alkukesästä onnea nähdä samanlainen järven yllä tosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina pitäisi olla kamera mukana ja valmiina, joskus ei millään muuten ehdi napata mielenkiintoisia kuvia ;-D. Tämä sateenkaari onneksi näkyi sen verran kauan, että ehdin hakea kameran laukusta ja ottaa aika monta kuvaa! Ja sateenkaaret ovat aina kauniita.....

      Poista