7.10.2013

Loma Roomassa, osa 3

Kuten olen jo useampaan kertaan maininnut, Roomassa oli kuuma. Mittarit näyttivät 27 astetta, mutta tuntui paljon kuumemmalta. Tämä tietysti vähän rajoitti kaupungilla liikkumista, oli kertakaikkiaan liian tukalaa.

Olimme ostaneet Atacin seitsemän päivän lipun, Carta Integrata Settimanalen, jolla sai käyttää Rooman julkisia liikennevälineitä rajattomasti. Metro on tosi helppo ja kätevä kulkuväline, muttei kata koko Roomaa.

Myös busseja ja raitiovaunuja tuli käytettyä. Bussit ovat kyllä vähän hankalia, aikatauluja ei näkynyt missään, jos niitä edes on ;-D. Seistiin vain pysäkillä odottamassa ja toivottiin, että bussi tulisi ja vielä mahtuisi kyytiin. Aina ei mahtunut, seisomapaikkakin oli siis pieni lottovoitto!



Piazza Navona, täynnä kaikenlaisten kuvien ja julisteiden myyjiä.






Campo dei Fiori, hedelmiä ja vihanneksia















Alla Hornantuutti eli Piazza Venezia, paikka jonne ei halunnut mutta jonne aina päätyi. Useamman kerran pitkän ja turhan bussin odottelun jälkeen sitä hyppäsi ensimmäiseen bussiin, jolla pääsi edes vähän matkaa eteenpäin ja päätyi sitten tälle kuumalle, kaoottiselle bussiaukiolle, josta oli vielä 20 minuutin hikinen kävely kämpille. Meidän puheissamme aukio on siis kotoisesti Hornantuutti!



Kun Hornantuutista on selvitty, kavutaan nämä portaat ja jatketaan kävellen kohti Via Napoleonea......

Tässä vielä kuva Hornantuuttia koristavasta kermakakusta eli Il Vittorianosta, Italian ensimmäisen kuninkaan Vittorio Emanuelin muistomerkista.....





Piazza Santa Maria Maggiore, lähipiazza, jonka reunalla hyviä jäätelöbaareja ja supermercato....



















































Vielä yksi osa tulossa......

4 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. Roomasta löytää niin monta kuvauskohdetta. Ja kuten vastasit edellisen postauksesi kommenttiini: Rooma on muuttunut 25 vuoden aikana. Sitä se on tehnyt, ainakin turistien määrällä mitattuna. Ja sitten se matka-aika: olen joskus ollut Roomassa heinäkuussa. En suosittele. Sen jälkeen olen matkustanut sinne joko loka-marraskuussa tai maalis-huhtikuussa. Ne ajat ovat aika miellyttäviä. Minulle ainakin on sattunut hyvä tuuri, koska säät ovat suosineet olematta liian kuumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä kaikesta ;-D. Katselin juuri niitä 25 vuoden takaisia Rooman kuvia, silloin oli lokakuun eka viikko, väkeä oli huomattavasti vähemmän esim. Espanjalaisilla portailla!

      Poista
  2. Ihania kuvia <3 Rakastan Roomaa ja näiden ihanien postauksien kautta olen päässyt tuttuihin maisemiin ja lämpimiin tunnelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tunnelmat välittyvät kuvista, joistakin kuvista tosiaan oikein näkee ja aistii, että kuumaa oli ;-D.....

      Poista