sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kevennystä

Kaikenlaiset mukavat asiat ovat täyttäneet päiväni niin, että blogini on pikkasen päässyt unohtumaan. Ihan hyvä niin, onhan elämässä muutakin oltava ;-D.

Tavaranpoistoprojektini on enemmänkin tapahtunut pääni sisällä kuin fyysisesti. Olen tehnyt mielessäni listaa siitä mistä haluan luopua luovun, niin vanhoista urautuneista ajatuksista kuin fyysisestä tavarasta. Tästä taisikin tulla suurempi projekti kuin silloin tammikuussa edes osasin ajatella.

Silti olen osaksi jatkanut vanhaan malliin, olen ostanut uuttakin. Tosin näiden ostosten kohdalla mielessäni on jo korvamerkitty se vanha toimimaton vaate, joka lähtee. Olen vähän kahden vaiheilla, vienkö poistettavat tavarat suoraan Fidaan tai Uffiin vai myisinkö ne itse kirppiksellä. Molemmilla vaihtoehdoillahan on puolensa ;-D.

Ilmat ovatkin muuttuneet aika keväisiksi ja vaatetusta voisi jo vähentää. Sekä määrällisesti että laadullisesti, joka tässä tapauksessa tarkoittaa värillisten trikoomekkojen käyttöönottoa! Näitä viime keväänä ostettuja mekkoja voisi vihdoinkin alkaa käyttää, eiköhän niitä ole jo hillottu tarpeeksi!

Mekot siis eivät vielä ole olleet käytössä ja huomasin, että ennen niiden käyttöönottoa täytyykin täydentää sukkahousuvarastoja ohuemmilla sukkiksilla.




10 kommenttia:

  1. Värilliset mekot vaan käyttöön ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin minäkin ajattelin, villaiset mekot alkavat olla vähän kuumia ja keväällähän aina kaipaa väriä ;-D.

      Poista
  2. Nuo toisen mekon laskokset ovat kiva yksityiskohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, siinä on pieni pätkä leveää kuminauhaa, joka kokoaa kankaan poimuille. Mekko on Cosilta viime keväänä ostettu ja jostakin syystä jäänyt aika vähälle käytölle. Mutta korjataan tilanne nyt ;-D.

      Poista
  3. Kauniita mekkoja, vaan minä en vielä pärjäisi ohuilla sukkiksilla mekossa, hui...:) Tavaramäärää täälläkin vähennetty huomattavasti, odottaa suurissa kasseissa sukulaisten käyntiä, jossa parhaat saa päältä ja loput menee joko kirppikselle tai johonkin hyvään tarkoitukseen. Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään pärjäisi ihan ohuilla sukkiksilla, vielä mennään paksummilla ;-D. Huonoimmat vaatteet ja kengät heitän kyllä ihan roskiin ja parempia tarjoan ensin lähipiirille, jos heitä kiinnostaa. Ja loput sitten kirpparille!

      Mukavaa viikkoa sinulle.

      Poista
  4. Merja, ota nuo mekot käyttöösi.

    Myy hyvät tuotteet kirpparilla ja vähän huonomman lahjoita Konttiin tai Fidaan. Unohda UFF, koska ne rahat menevät veroparatiisisaarille, vain minimaalinen osa sinne hyväntekeväisyyteen (ainakin jos muutama vuosi sitten telkkarin dokkari kertoi).

    Minä olen tehnyt juuri Tyttären huoneesta "kirppishuoneen" ja kerännyt sinne rekillisen vaatteita yms., jotka myyn kirppiksellä, lahjoitan tms. Puhdistavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mekot käyttöön. Ja kiitos napakasta ohjeesta, UFFia olenkin aina vähän vierastanut, onhan niistä heidän kummallisista kuvioista kirjoiteltu jo pitkään. Kyllä tämä tästä hoituu, pikkuhiljaa ;-D.

      Poista
  5. Kauniita mekkoja! Jossain vaiheessa keväällä alkavat käytössä olevat vaatteet tuntua tunkkaisille ja menneen talven lumille vaikka iloisesti ne taas seuraavana syksynä päällensä vetää. Tänä vuonna olemattoman talven takia tuo tunne on tullut aikaisemmin, mutta vielä tovin aion paksut sukkikset vetää jalkaani mekkojen kanssa. Ne on vaan niin mukavat jalassa :)

    Kaisaa minäkin komppaan, unohda UFF. Fidallakin taitaa jotain pientä erikoisuutta olla toimissaan, mutta parempi vaihtoehto noista kahdesta. Konttia en tunne, mutta Pelastusarmeja ja paikalliset seurakuntien kirppikset käyttävät lahjoitustavarasta saadut varat ainakin ihan oikeaan avustustyöhön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, viime keväänä menikin huomattavasti myöhempään tämän vaiheen kanssa ;-D. Paksut sukkahousut ja pitkävartiset saappaat ovat edelleen käytössä. Paksut villaiset mekot sen sijaan siirsin jo komeroon, toivottavasti niitä ei enää tarvitse kaivaa esille.....

      Poista