lauantai 5. huhtikuuta 2014

Ilona Pellin näytöksessä

Olin torstaina katsomassa Ilona Pellin näytöstä Galerie Anhavassa, Sanomatalossa. Näytös oli kertakaikkiaan upea ja Ilona Pellin vaatefilosofiaan pääsi hyvin sisään mallien kävellessä ohi ihan nenän edestä ;-D. Näytöksessä oli tarjolla sekä klassikoita että kevään uutta, väriskaala jäi mieleeni aika vaaleana, niinkuin keväiseen näytökseen sopiikin. Näytöksessä oli mukana myös Anu Ekin koruja.




Tyylikkäät Kirsi ja Sari, yllään tietysti Ilona Pelliä ;-D. Kirsin jakku ja hame ovat vanhempaa Ilonaa, en muistanut kysyä miltä vuosikymmeneltä ne ovat. Kirsin tyyliä olen kuvannut aikaisemminkin, mutta Saria en ole onnistunut saamaan kuvaan ennenkuin nyt!


Tästä kuvasta olen oikein ylpeä, onnistuin kuvaamaan muotitoimittajan kuvaamassa Ilona Pelliä ja Leena Karoa. Ja muotitoimittajahan on tietysti meidän kaikkien tuntema Kaisa Virtanen.


Kaisa järeän kameransa kanssa itseasiassa pelasti minut pulasta, en nimittäin onnistunut saamaan julkaisukelpoisia kuvia varsinaisesta näytöksestä. Minun on varmaankin syytä vähän harjoitella liikkuvan kohteen kuvaamista ;-D. Kaisan näytöskuvat löytyvät täältä.


 Ja vielä muotitoimittaja työssään, juttuseurana Juri Silvennoinen, meikkaajia ja kampaajia mm. kuvauksiin pyörittävän Toimiston omistaja.


Nämä paikallaan pysyvät mallit sain sentään kuvattua, tässä esitellään Anu Ekin koruja, jotka ovat yksinkertaisia mutta näyttäviä.


Kirsi sovittelemassa näytöksen jälkeen Anu Ekin korvarenkaita, kuvassa näkyy vähän tarkemmin tuo vanhempaa Ilona Pelliä oleva jakku.

Ja mitäpäs muuta Ilona Pelli-fani pukee päällensä Ilona Pellin näytökseen kuin Ilona Pelli- tunikan ;-D. 

Ja lopuksi vielä mainostan ihan härskisti ja estoitta tyttäreni Minnan blogia Style In a Coconutshell, varsinkin pohdintoja muodistaluovuudesta ja ostopäätöksen tekemisestä! Mielestäni erittäin hyviä postauksia, mielipiteeni ei ehkä ole ihan puolueeton, mutta päättäkää itse mitä pidätte ;-D.

17 kommenttia:

  1. Mahtavaa - tyttäresi osoittaa juuri sellaista luovuutta ja järjen käyttöä, jota itsellenikin hartaasti toivoisin. Postaus Ostopäätöksen tekemisestä oli kertakaikkiaan viisas. Et yhtään turhaan ole hänestä ylpeä! Kiitos kun kerroit meille.

    Ja kiitos myös Ilona Pellin näytöksen jakamisesta. Olen tutustunut hänen suunnitteluunsa vasta sinun kauttasi, onneksi edes nyt. Olette molemmat samanlaisia - naisia jotka kulkevat omia polkujaan, omalla tyylillään. Esimerkillistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Preferita, sekä tyttäreni että itseni puolesta, sinä osaat niin kauniisti kehua ;-D.

      Mielestäni Ilona on oivaltanut ja luonut upean itsenäisen ja itsevarman naisen tyylin. Ei mitään pikkusievää vaan vahvan naisen selkeitä linjoja. Kaikkia vaatteita voi käyttää kaikkialla, sekä työssä että juhlassa. Ja vaatteet näyttävät aina hyvältä, vuodesta toiseen!

      Poista
  2. Nuo Ilonan vaatteet ovat kyllä oikeita veistoksia, taideteoksia. Ihailinkin jo Kaisan blogissa niitä. Ja sinä olet kyllä ollut huipputyylikkäänä näytöksessä!
    Kiitos vinkistä - käväisenpä tuolla tyttäresi blogissa vierailulla;)
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli tulla vielä tänne kommentoimaan tuota tyttäresi blogia - ja tuo ostopäätöspostaus kolahti - itse olen mietiskellyt ihan samoja asioita - mutta en ole niitä osannut noin hienosti eritellä ja sanoittaa! Tuon listan kopsaan kyllä itselleni ja tavaan niin kauan, että muistan ulkoa;)
      Blogissa oli paljon muutakin mielenkiintoista, esim. hyvinvoinnista oli todella hyvää pohdintaa. Muutenkin jotenkin raikas blogi - tyylikäs nuori nainen, joka uskaltaa olla itsensä. Saat olla todella ylpeä!

      Poista
    2. Kiitos kauniista kehuistasi meiltä molemmilta ;-D. Minusta Minnan blogissa on paljon sellaista asiaa, että luultavasti seuraisin blogia vaikkei se olisikaan tyttäreni kirjoittama! Ja olen todella ylpeä tyttärestäni ;-D.

      Poista
  3. Hei Merja, pääsitpä yllättämään.
    Keskustelukumppanina oli Juri Silvennoinen, meikkaajia ja kampaajia mm. kuvauksiin pyörittävän Toimiston omistaja, ei siis Mikko Leppilampi, joka on selvästi Juria lyhyempi. Juri on toiminut pitkään ja toimii edelleenkin mallina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kaisa, kiitos korjauksesta, korjasin nimen kuvatekstiin ;-D. Ajattelinkin jossakin välissä, että olen aina kuvitellut Mikko Leppilammen lyhyemmäksi! Yhdennäköisyys kyllä oli hämäävä, mutta tästä opin, ettei kannata kirjoittaa mitään, josta ei ole ihan varma.

      Poista
    2. Merja, tällaista tapahtuu meille kaikille. Jurissa ja Mikossa on jotain samaa - ainakin komeutta ja karismaa.
      Kiitos muuten tyttäresi blogivinkistä. Kirjauduin heti hänen bloginsa lukijaksi. Fiksu kirjoitus vaatteen ostamisesta.

      Poista
    3. Niinpä, komeita miehiä molemmat ;-D. Ja ole hyvä vaan, mukava että pidit Minnan blogista, minusta siellä on sekä hyviä juttuja että kauniita kuvia. Mutta minähän en ole aivan puolueeton ;-D.

      Poista
  4. Vautsi! Hienoja kuvia ja eittämättä upea kokemus. Tyttärelläsi on kiva blogi ja ehdottomasti hyvin viisaita ajatuksia! Upeaa, kiitos linkin jakamisesta, päädyin lukijakseen myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia ;-D. Mukavaa, että pidit tyttäreni blogista ja teillä nuorilla naisilla on viisaita ajatuksia, meillä vanhemmilla naisilla on kyllä opittavaa ajatuksistanne!

      Poista
  5. Kylläpäs tuo Jaipur onkin kiva! Ja onnittelut äidille fiksusta tyttärestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos FF, sekä äidiltä että tyttäreltä ;-D.

      Minustakin tuo tunika on kiva ja muuntuu moneksi! Ihan vain anekdoottina, Ilona kysyi ennen näytöstä, että onko tuo tunika häneltä ja kun vastasin, että on, hän totesi ettei muista ollenkaan tuota. Olen ostanut tunikan jo 2009 ja siinähän on se kiristynyörisysteemi kun taas minä käytin tunikaa suorana, joten ei ehkä ihme ettei Ilona tunnistanut ;-D.

      Poista
  6. Tytär tuli vielä tänne äidin tontille huikkaamaan kiitokset kaikille, jotka kurkkasivat blogiini ja erityisesti kiitoksia kaikista kivoista kommenteista, joita olette tänne jättäneet! Olen näistä ihan otettu ja lämmittävät kyllä tämän tytön mieltä. :)
    Ja erityiskiitos toki äidille pienestä mainostuksesta! ;)

    VastaaPoista
  7. Kauniita edelleen nuo Ilona Pellin luomukset, ja on pakko sanoa että ei ole omena kauan puusta pudonnut, tytär on yhtä luova ja fiksu kuin äitinsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, tyttärenkin puolesta. Voisi ihan sanoa, että äiti on melkein yhtä luova ja fiksu kuin tyttärensä ;-D. Äidillä tosin on viime aikoina ollut luovuus vähän karkuteillä, mutta jospas tämä tästä vielä korjaantuu....

      Poista