3.7.2014

Tylsyyden huippu

Pitkästä aikaa sorruin nettiostokseen, tilasin Booztilta 50% alennuksella tämän  puuvillaneuleen. Toimitus oli nopea ja neule on periaatteessa ihan kiva ja mahtui päälle, mutta nettitilaamisen ongelmat toteutuivat tällä kertaa.



Ensinnäkin en ollenkaan tajunnut, kuinka paksu neule on. Aivan liian paksu kesäneuleeksi. Toisekseen neuleen etukappaleessa ja vähän muuallakin näkyi kummallisia nyppyjä, jotka lähemmässä tarkastelussa näyttivät solmituilta langanpätkiltä ja ne olivat neuleen ulkopinnalla! Ja ne näyttivät juuri sellaisilta solmuilta, jotka heti käyttöönoton jälkeen lähtevät purkautumaan.......

Mietin tässä itsekin mikä olikaan pointtini, kun tämän postauksen kirjoitin ;-D. Noh, se taisi olla, että vaikka olin päättänyt olla tilaamatta mitään nettikaupoista, menin ja tilasin kuitenkin. Tilasin ja petyin, koska laadukkaaksi olettamani vaate ei ollutkaan täydellinen. Jos olisin kyseisen neuleen nähnyt kaupassa, en olisi sitä ostanut. Neule siis lähtee palautukseen!

Ja mikä kaikkein ikävintä, tilasin neuleen siksi että minulla oli juuri sillä hetkellä tylsää. Siis aikuinen ihminen sortuu nettiostoksiin, ei suinkaan siksi että tarvitsisi/haluaisi jotakin, vaan siksi että on tylsää!! Varsinainen tylsyyden huippu, hohhoijjaa......

6 kommenttia:

  1. Noinhan välillä nettishoppailussa käy itse kullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, täytyy pysytellä kokonaan poissa nettikaupoista. Ainakin jos on tylsää ;-D.

      Poista
  2. Voi harmi että jouduit pettymään ostoksessasi! Minä en tee koskaan nettiostoksia, paitsi isoista, tunnetuista firmoista kuten Anttila, Hobby Hall ja vastaavat. Syynä tähän on tuo Ahvenanmaan kummallinen tulliraja. Helposti käy niin että joutuu maksamaan sen takia alv:n kahteen kertaan; ensin tuotteen hinnassa ja sitten vielä täällä kun noutaa tavaraa. Toisen alv:n saa kyllä takaisin, mutta se vaatii sen verran paperisotaa, että parempi kun ei tilaa mitään netin kautta. Noilla isoilla firmoilla on tietoa tästä ja ne lähettävät tavaran ilman alv:a joten silloin tilaaja maksaa sen vasta täällä postista tavaraa hakiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullahan on hyvä jarru nettiostoksille ;-D. En ole koskaan oikein oppinut ymmärtämään noita Ahvenanmaan tullisäädöksiä, mutta haitanneeko mitään......

      Poista
  3. Yksi syy, miksi minä niin harvoin teen nettiostoksia - varsinkaan vaatteissa - on se, että inhoan sitä palauttamista - ja tähän asti en ole vielä netin kautta onnistunut itselleni tilaamaan yhtään vaatekappaletta, jota en olisi palauttanut. Kahdet kengät olen onnistunut pitämään. Lisäksi haluan tuntea sormissani vaatteen materiaalin - hiplailen kaupoissa vaatteita ja jos materiaali ei tunnu kivalta sormissa, jää vaate rekkiin;)
    Mutta totta tuokin - tylsyyden karkoittamisessa ovat kaikki keinot sallittuja. Itse olen googletellut laukkuja viikon ajan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on strategia palautuksiin, lauantaiaamuna heti klo 8 R-kioskille ;-D. Kyllä vaatteet vielä saa näppärästi pakattua palautuskuntoon, mutta se postiin vieminen minulla tökkii! Joo, tuo materiaalien koskettaminen on aika tärkeää, monta ostosta jää tekemättä kun materiaali ei tunnu miellyttävältä, oli se sitten mitä tahansa. Paitsi ei saa olla polyesteria eikä akryyli.

      Ja minullakin olisi kyllä tervellisempää painua Pinterestiin ikävää torjumaan tai vaikkapa lähteä kävelylle mieluummin kuin selailla nettikauppoja......

      Poista