keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Hurahtanut hamsteri

Viime syksynä, aivan yllättäen, hurahdin Pentti Sarpanevan koruihin! Nyt en enää muista missä hänen koruihinsa törmäsin ensimmäisen kerran, mutta se oli menoa heti. Enkä suinkaan hurahtanut Pentti Sarpanevan koruihin yleensä, vaan nimenomaan rannerenkaisiin ja vieläkin tarkennettuna Kelo- ja Kaarna-sarjaan.

Suurin osa Sarpanevan koruista on pronssia, mutta samoja malleja on tehty myös hopeasta. Sarpanevahan halusi tehdä koruja, "joihin kansalla oli varaa" ja siksi materiaalina käytettiin ensisijaisesti pronssia. Tietääkseni hänen korujaan ei ole tehty uustuotantona, joten niitä täytyi ruveta metsästämään nettikirppiksiltä. Ja onhan niitä muutama löytynytkin!
  
Kelo-sarjaa on näköjään tehty aika monena versiona. Kivinä on käytetty kuparikiisua, tiikerinsilmää, spektroliittia, ametistikvartsia, ruusukvartsia ja savukvartsia. Olen aivan ihastunut kiviin, jotka ovat raakakiviä eli niitä ei ole hiottu kuin reunoista. Ja kiviä on rannerenkaassa joko kuusi isoa, kuusi pientä taikka kolme isoa ja vielä yksi versio kokonaan ilman kiviä. Omien rannerenkaitteni kivet ovat vasemmalta oikealle tiikerinsilmä, ametistikvartsi ja spektroliitti.

Kelo-sarjan rannerangasta hopeisena olen jahdannut syksystä saakka ja pari kappaletta on mennyt sivu suun, kunnes nyt kesällä onnistuin sen hankkimaan. Myyjä ei kertonut mitä kivet ovat, mutta pienen googletuksen jälkeen veikkaisin, että ne ovat savukvartseja. Hopeinen Kelo ametisteilla vielä houkuttelisi, mutta ilman sitäkin olen oikein tyytyväinen pieneen kokoelmaani ;-D.


Jos kotimaiset vintage-korut kiinnostavat, niitä löytyy ainakin Vino Pino-blogista, jota valitettavasti ei enää päivitetä.

Lisäys 13.7.: Kivistä kiinnostuneille Helsingin Sanomissa 7.5.2015 julkaistu pieni tietopaketti Suomen korukivista!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eivätkös olekin ja tuo hopeinen on kyllä minunkin mielestäni paras. Pitäisiköhän ottaa tavoitteeksi kerätä kaikki versiot hopeisena, siinä olisikin haastetta!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin ovatkin, joskus otan ne esille ihan vain ihaillakseni, kääntelen ja katselen niitä ;-D. Tykkään erityisesti kivien ja metallin kontrastista, varsinkin noissa pronssisissa.

      Poista
  3. Ametisti houkuttaa minua eniten. Suomen luonnosta löytyy vaikka mitä hienoja kiviä ja Suomessa on maailmanluokan taiteilijoita ja suunnittelijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Irma, ametisti on minunkin suosikkini ja tykkään "raakakivistä", joita ei ole hiottu ollenkaan, ainostaan lohkottu. Ja se, mitä kaikkia kiviä Suomesta löytyy, oli pieni yllätys silloin kuin aloittelin koruharrastustani. Tällä hetkellä olen kovasti ihastunut 50- ja 60-lukujen suomalaisiin hopeakoruihin, ne ovat tosi upeita.

      Poista