20.2.2016

Farkkutakki

Joskus ihan pelkkä kadulla käveleminen on aika riskaabelia, näyteikkunoista voi hyökätä kimppuun ihan mitä vain, vaikkapa kevättä enteilevä vuoriton farkkutakki. Näin pääsi käymään Aleksanterinkadulla kävellessäni Monkin ohi, kaupan jossa en yleensä edes käy. Puolustuksekseni voin sanoa, että harkitsin asiaa ihan yön yli. Seuraavana päivänä menin ja ostin takin kohtuulliseen hintaan, 65 euroa.

Minulla oli ollut pienoinen toive pitkästä farkkutakista sen jälkeen kun olin Pinterestissä nähnyt kuvia tästä Miu Miun takista, joka näyttäisi olevan pehmeäksi pestyä denimiä. Monkin takki taas on tummaa jäykkää denimkangasta, sellaista kuin farkut olivat ennen elastaanin tuloa, joten se hyvin ryhdikäs ja mitoitus on reilu! L-koko oli minulle aivan liian iso ja M-kokokin ihan riittävän väljä. Ajattelin pestä takin ennenkuin otan sen käyttöön, että se vähän pehmenisi, toisaalta tykkään kyllä sen ryhdikkäästä tunnusta päällä. Tykkään kovasti myös takin vähän ristiriitaisesta tyylistä, farkkukankaasta tuollainen klassinen takki, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Nyt juuri en ehdi kuvata takkia päälläni, mutta sitten kun ehdin voisin laittaa asukuvan, jossa yhdistäisin viime aikojen ostokseni, H&M:n kävelykengät, vihreän silkkipaidan ja Monkin farkkutakin ;-D. Sitä odotellessa......

4 kommenttia:

  1. Kuvaa odotellessa!
    Juu, ymmärrän tuon ristiriidan, tulee mukavaa särmää asuun.

    Monki onkon näköjään vaarallinen, Monkin ikkunasta hyppäsi minun silmiini ale-aikaan kiva puuvillainen neuletakki, hinta vaivaiset 15 euroa. Ja hetken harkittuani - tamperelaisena en voinut nukkua yön yli;D - hain vielä toisen eri värissä. Mutta tuntuu, että noi on jo nyt kyllä palvelleet hintansa edestä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Monki on tosiaan vähän vaarallinen ohitettava, se kun on sellainen nuorisokauppa, jossa ei ole mitään aikuiselle ihmiselle ;-D. Ja sitten kun vilkaiset näyteikkunaa ja se on siinä! Oikeasti Monki on mielestäni niin sekava kauppa, ettei sieltä mitään löydä ellei tiedä mitä etsii. Mutta löytöjähän voi tehdä ihan mistä vaan, kunhan pitää silmät auki! Tosin nyt kannattaa pitää ne silmät kiinni, olen alkuvuonna sortunut ostelemaan ihan liikaa....

      Poista
  2. Kuvaa odotellessa. Taitaa myös olla kevät odototuksessa sielläpäin, koska kevyitä takkeja ostetaan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä juuri, nämä kelit ketuttavat juuri sen verran että täytyy keskittyä tulevaan kevääseen ;-D- Ja minä sentään tykkään talvesta! Onneksi kohta on jo maaliskuu ja sehän on jo kevätkuukausi.....

      Poista