6.2.2016

Toteutunut unelma ja ripaus väriä

Otsikko taitaa olla vähän mahtipontinen siihen nähden, että toteutunut unelma on sopivat ylipolvensaappaat ;-D. Niinkuin olen täällä useampaan kertaan vinkunut, minun on ollut vaikea löytää sopivia saappaita, koska kengännumeron ja pohkeenympäryksen välillä on pieni epäsuhta. En missään nimessä sano, että minulla on liian paksut pohkeet vaan liian pieni jalka ;-D.

Luettuani täältä brittiläisestä Ted & Muffy nettikenkäkaupasta, jossa voi valita varrenleveyden skaalalla 30 cm - 50 cm, innostuin kovasti. Niinpä sitten tilasin nämä saappaat! Vähän jännitti, koska saappaiden palauttamisen olisi joutunut itse maksamaan.

Hyvin kuitenkin kaikki kävi, tilasin saappaat lauantaina ja jo keskiviikkoiltana DHL:n lähetti toi paketin kotiovelle ja mikä parasta saappaat olivat ihan sopivat sekä kenkäkoon että pohkeen ympäryksen suhteen. Pohkeen ympärykseni on 40 cm, mutta valitsin varmuuden vuoksi (luettuani arvostelut) pohkeen ympärysmitaksi 42 cm ja se oli oikein hyvä valinta. Saappaat sujahtavat jalkaan vielä työpäivän jälkeenkin ;-D.

Saappaat näyttivät kaupan kuvassa hyvinkin jäykiltä, mutta oikeasti ovat tosi pehmeää nahkaa eivätkä ole niin ryhdikkäät kuin kuvassa. Ne ovat vähän sellaiset ruttuiset, mutta se on niin pieni "kauneusvirhe" ettei se haittaa. Saappathan olivat erittäin hyvässä alessa, alkuperäinen hinta oli 325 £ ja alennettuna 95£, euroina 120 plus toimituskulut 15 €. Täysihintaiset tuotteet toimitetaan ilmaiseksi, mutta aletuotteisiin lisätään toimituskulut!


Saappaissa tykkään monestakin asiasta kuten pitävästä pohjasta, nilkassa olevasta tarpeeksi ptkästä vetoketjusta ja siitä, että vaikka saappaat nousevat takaakin polven yli, ne ovat niin pehmeätä nahkaa ettei se haittaa ollenkaan!

Ymppäsin päivän asukuvaan pienen värihullutuksenikin, menin nimittäin ostamaan vihreän korkeakauluksisen silkkipaidan! Kun halvalla sai ;-D. Ei vaiskaan, en sitä ihan sen takia ostanut, vaikka olihan sekin hyvässä alessa, -70 %, mutta olin bongannut sen jo syksyllä ja silloin ajattelin, että kivan mallinen ja värikin on hyvä, mutta ei mulle. Nyt kun hintaa oli enää 41.90 €, värikin kelpasi jo!
 

 Ja väristäkin viehätyin lähinnä sen takia, että kaupassa oli silloin esillä myös saman merkin violettiin vivahtava tummansininen mokkahame ja tämä vihreä silkki ja se tummansininen mokka olivat aivan herkullinen yhdistelmä sekä värin että materiaalin suhteen!

No, sitä hametta ei enää näkynyt ja se olisikin ollut ihan väärän mallinen minulle. Niinpä sitten yhdistän vihreän silkin mustaan villaan, mustalla se kesyyntyy ;-D. Ja kun se on kesytetty, lisätäänkin pariksi viininpunaista joka villiinnyttää vihreän värin entisestään! Toivottavasti nämä värit näkyvät paremmin teidän näytöillänne, oma uusi läppärini haalistaa kaikki värit, vihreäkin on oikeasti "smaragdin" vihreä......

7 kommenttia:

  1. Onni on täydellisesti istuvat kengät:) Näin se vaan on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit, kyllä kunnolliset istuvat kengät ovat itsensä hemmottelua parhaimmillaan ;-D.

      Poista
  2. Unelmia ne on pienetkin unelmat ja kun ne toteutuvat, on syytä iloon :). Niin kuin edellä todettiin, hyvät kengät on tärkeät!

    Takuulla ihana tuo paitakin, silkkipoolo? Tuollaisen minäkin voisin ottaa! Vihreätä olen himoinnut mielessäni koko talven, vaan haluamisen asteelle on vielä jäänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pieninkin toteutunut unelma otetaan kiitollisuudella vastaan! Kyllä sitä vihreää vielä sinullekin tarjotaan, varsinkin nyt kun sen olet kirjoittanut toiveeksi ;-D.

      Poista
  3. Onpas hyvän ja laadukkaan näköiset saappaat! Tykkään mallista kovasti. Ja toi pusero, upea vihreän sävy. Osaat hienostuneesti ujuttaa värejä tummaan asuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ania ;-D. Saappaat ovat jo olleet kovasti käytössä, tällaisella vesisateella en niitä varmaankaan käyttäisi, mutta ei hätää, podenkin nyt flunssaa kotona.....

      Poista