19.3.2016

Silkkimekko?

Vaikka ulkona onkin ollut hyytävä takatalvi, olen pyöritellyt mielessäni kesäisiä vaatesuunnitelmia. Niinkuin Etsystä tilatun, ihanan pehmeäksi pestyn sarisilkin muuttamista simppeliksi kesämekoksi!


Kankaan koko on noin 4,5 metriä kertaa 1 metri, joten kyllä siinä raaka-ainetta on riittävästi. Toisessa päässä on kuvio-osuus, jonka pituus on noin 90 cm. Ajatukseni on ottaa tuo kuvio mukaan mekkoon, etukappaleen alaosaksi, takakappale ja hihat olisivat tuota leopardiprinttiä.

Piirsin ihan luonnoksenkin selventämään ajatuksiani, mielessäni on siis ihan suora malli, takaa pidempi ja halkiot sivuissa. Hihat leveät ja suorat. Pituutta vielä pyörittelen, olisiko mekko parempi nilkkapituisena vai polvipituisena. Piirros kyllä näyttää tunikapituudelta ;-D.


Mutta haluanko sittenkään kesämekkoa tästä printista vai tilaisinko Etsystä toisen kankaan, jotakin vähän hillitympää? Tytärhän toivoi tästä kankaasta itselleen paitaa. Voi tätä päättämisen vaikeutta!

Joka tapauksessa ajatuksissani siintelee kuuma kesäpäivä, päällä liehuisi vilpoisen väljä, kauniisti kuvioitu silkkimekko ja jalassa kauniit sandaalit. Kyllä siinä kelpaisi kaupungilla tepastella ;-D.

6 kommenttia:

  1. Nätti kangas ja materiaali ihana. Minua kiehtoisi rohkeasti nilkkapituinen. Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nilkkapituinen voisikin olla parempi, saisi piilotettua nuo ei niin sileät ja siistit sääret ;-D. Ja tuo silkki on tosiaan ihanan pehmeää ja sellaista "kuivapintaista"......

      Poista
  2. Minäkin näkisin mekon nilkkapituisena. Olisi ehkä mittasuhteiltaan perempi. Lyhyempi etuosa ja kuvio etuhelmassa kuitenkin keventävät kokonaisvaikutelmaa.

    On kyllä kaunis kangas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nilkkapituiseen olen minäkin kallistumassa, seuraavaksi pohdin sitä että tulisiko mekosta liian telttamainen ihan suorana vai pitäisikö etsiä kaava, jossa olisi muotolaskokset rinnan kohdalla ja vähän muotoonleikattu vyötäröltä. Vaatii vielä mittimistä, mutta hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty! Vaikka tämä sanonta taitaa minulla mennä niin, että kun tarpeeksi kauan suunnittelee, ei tarvitse edes tehdä ;-D

      Poista
  3. Upea kangas - tunikapituinen olisi mielestämi kesään sopivampi, ja siis monikäyttöisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tätä päätöksen tekemisen vaikeutta, polvi vai nilkka, suora vai muotoonleikattu, tästä kankaasta vai pitäisikö hankkia toinen ;-D. Tässä vaiheessa aina muistaa miksi valmiina ostettu vaate on niin helppo, näkee heti onko se sopiva vai ei. Taidan vielä antaa mekkoasian hautua...

      Poista