sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Elämää

Blogissa on taas ollut kovin hiljaista, johtuen siitä että oikea elämä vie mehut. Viimeiset kaksi viikkoa töissä ovat olleet erittäin rankat, piinaviikot. Työpaikan irtisanomiset on nyt vihdoin tehty ja suuri joukko tuttuja työtovereita on vähin äänin häipynyt työpaikalta.

Tämä pitkä odotuksen piina, joka alkoi jo syyskuulla, on vienyt voimat ja vaikuttanut kaikkeen olemiseen. Talvi on muutenkin ollut pitkä, pimeä ja väsyttävä, sen aikana on muunmuassa fyysinen työpaikka muuttanut neljän hengen isosta valoisasta katunäkymin varustetusta kulmahuoneesta kuudentoista hengen matalaan näköalattomaan työtilaan, kolmannen rivin ikkunapaikkaan, josta näkyy vain syvän pihakuilun toisella puolella oleva rakennus.


Ensi viikolla alkaa uuden työyhteisön rakentaminen entisen raunioilta ja se varmaankin vie aikaa. Ja aikaa menee siihenkin, että ihmiset toipuvat tapahtuneesta. En ole ennen näin läheltä joutunut seuraamaan irtisanomisprosessia, joka mielestäni olisi voitu hoitaa paljon inhimillisemminkin kuin se nyt tehtiin. Tämän viikolopun vielä suren, mutta ensi viikolla elämä jatkuu!


Onneksi on kevät ja kesä tulee ihan kohta. Muutakin mukavaa on odotettavissa, mutta palaan siihen sitten aikanaan. Mukavaa kevättä teille siihen asti, nähdään ;-D.

4 kommenttia:

  1. Lomautukset ja irtisanomiset ovat niin ikäviä ja surullisia ja julmiakin. Olen vuosien varrella menettänyt irtisanomisilla kaikki parhaimmat työtoverini. On vaikea iloita omasta 'onnesta', kun vierestä viedään. Epävarmuus omasta ja työtoverien tulevaisuudesta, turvattomuus. Olen ollut pariinkin kertaan lomautettu omasta työstäni, puolet yrityksemme työntekijöistä on vuosien saatossa irtisanottu. Eniten olen huolissani nuorista, joilla on kaikki haasteet vielä edessä, elämä vasta rakenteilla, ja usein esimerkiksi opinto- ja asuntovelkaa. Työtehtävät ovat haasteellisia, joskus kohtuuttomiakin venymisiä vaativia.
    Toivon sinulle hyvää, parempaa kevättä ja jaksamista uusien haasteiden edessä. Elämä jatkuu ja aurinko paistaa. Vaikka ei joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ania myötätunnosta, sinulla jos kenellä on kokemusta asiasta. Meillä "jäljellejääneillä" on huono omatunto siitä, että saamme jäädä, aivan hullu tunne! Ihan kuin olisi tehnyt jotakin väärää.

      Nyt vain kootaan sirpaleet ja itsensä, jatketaan sitkeästi yhtä kokemusta rikkaampana. Tosin tämä kokemus olisi saanut jäädä väliin, tämä ei mitenkään jalostanut ihmistä ;-D.

      Hyvää kevättä sinulle! Palataan iloisemmissa merkeissä....

      Poista
  2. Olen samaa mieltä, YT:t on kamalia jo prosesseina. Kerta kaikkiaan. En ole koskaan joutunut sellaiseen, toivottavasti ei tarvitsekaan.
    Tuo, ettei ehdi bloggailla on ihan tuttua, ja mielestäni sallittua. Niin pitkään, kun bloggaus/vloggaus ei ole ammatti ja tuo särvintä pöytään, niin ei siitä kannata paineita ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, oikeassa olet. Harrastajabloggaajan ei moisesta kannata huolta kantaa, sen mukaan mennään kun kiinnostus, aika ja jaksaminen riittää. Onneksi töissä on ilmapiiri aavistuksen verran keventynyt, mutta ihmiset ovat tosi väsyneitä, kestää varmaakin aika kauan ennenkuin siitä selviää. Toivottavasti kesälomat auttavat, ainakin vähän.

      Poista