16.10.2016

Kuvioita

Olen aina ollut enemmänkin yksiväristen vaatteiden ystävä, mutta joskus on ihan kiva katsella kuvioitakin. Ja joskus jotkut kuviot jopa herättävät mielenkiintoa ja melkein houkuttelevat.

Pinterestistä, siitä ehtymättömästä aarreaitasta, löytyy kaikkia mahdollisia kuvioita ja niiden yhdistelmiä. Olin jopa aikaisemminkin pinnannut kuvia kuviollisista vaatteista tauluihini, mutta nyt nähtyäni tämän villin combon, tein ihan oman taulun kuvioille.

Niinkuin varmaan arvaattekin, kaikkein värikkäimmät kuviot eivät tauluuni päädy, vaikka tykkäänkin etnisistä kuvioista. Ja minun kuvioni käsittävät sekä painetut että kankaaseen kudotut kuviot ja myöskin raidat ja ruudut. Kaikki samassa kasassa.

Kuvia katsellessani huomasin, että pidän erilaisten kuvioiden yhdistelmistä, se onkin varsinainen taitolaji. En ole koskaan omistanut niin monia kuviollisia vaatteita, että olisin eri kuvioiden yhdistelemistä voinut itse kokeilla. Pidän myös sellaisista vaatteista, joissa kuvio korostaa vaatteen muotoa tai jopa luo vaatteeseen muodon.

Vaikka pidänkin kuvioista sinällään, en edes osaa kuvitellä kuinka paljon siedätyshoitoa kuvia katselemalla tarvitsisin voidakseni itse pukeutua kuvioihin!  Tosin tarkemmin ajateltuna onhan minulla aikojen kuluessa ollutkin joitakin kuviollisia vaatteita ja taitaa olla jotain nytkin, ainakin jos liituraita luetaan kuvioksi! Taidanpa palata tähän aiheeseen myöhemmin paremmalla ajalla.


2 kommenttia: