lauantai 20. toukokuuta 2017

Ulos talvikoomasta Venetsian kautta ja muita kuulumisia


Olen näköjään jo maaliskuussa jonkun aurinkoisen päivän innoittamana aloitellut postausta otsikolla ”Ulos talvikoomasta”. Noh, juttu on jäänyt kesken ja nythän me tiedetään, että talvi ja talvikooma jatkuivat pitkään tänä vuonna.

Ja vaikka olisinkin selvinnyt jo maaliskuussa talvikoomasta, niin huhtikuu sairastamisineen olisi kyllä ottanut luulot pois. Onnistuin jotenkin saamaan kasvoihini ruusun ja tulehduksen sijainnin takia jouduin viettämään neljä päivää sairaalassa! Ja kun sieltä tokenin, antibiootit saivat vatsani niin sekaisin että meinasin ihan kokonaan kuivua.

Näillä eväillä olikin sitten lähdettävä lomailemaan Venetsiaan, jossa flunssa iski viikon puolivälissä. Yhden päivän ehdin olla töissä loman jälkeen ja sitten lääkärin kautta sairaslomalle. Tässä vaiheessa usko paranemiseen oli jo aika kovilla. Onneksi nyt on ihan eri tunnelmat, kyllä tämä tästä ;-D.

Olihan tänä keväänä vielä muutakin kiusaa, kotoa löytyi ikävä vesivahinko keittiöstä. Sitä sitten kuivateltiin viisi viikkoa keittiö osaksi purettuna. Puretussa osassa olivat hella ja astianpesukone, kuinkas muutenkaan. Tämäkin episodi sijoittui juuri samaan aikaan sairastamisen ja matkan kanssa. Täytyy sanoa, että olipa mielenkiintoinen puolitoista kuukautta……

Venetsia oli juuri niin ihana kuin se on, mutta matkallakaan ei kaikki mennyt ihan putkeen. Ei mitään isoa eikä dramaattista, mutta pikku kiusaa toisensa perään ;-D. Ihan lähtöpäivästä alkaen, matkaan lähdettiin siinä vapun aatonaattoillan lumimyräkässä ja melkein kaksi tuntia myöhässä. Eivätkä säät suosineet perilläkään. Koleaa ja sateista muutamalla lämpimän auringonpaisteen pilkahduksella.

Tuloillan pelastivat take away pizzerian viimeiset pizzaviipaleet ja jääkylmä punaviini, ei tarvinnut mennä nälkäisenä nukkumaan ;-D.
Perillä sitten odotti melkein jääkaappikylmä asunto, jonne ei saatu yhtään lämpöä koko viikolla koska Venetsiassa ei saa lämmittää 15.4. jälkeen ennenkuin joskus syksyllä. Kylmästä asunnosta oli kyllä se hyöty, että tuli edellisvuotta enemmän istuskeltua kahviloissa kahvikupillisen tai proseccolasillisen kanssa. Viime kevään asunnosta oli niin hyvät näköalat alas kadulle, että mieluiten istuskelimme siellä katsomassa katuelämää.

Kaikenlaista pientä hankaluutta oli asunnon yhteyshenkilön kanssa, johtuen hänen puutteellisesta kielitaidostaan tai voisi melkein sanoa kielitaidottomuudestaan. Asunnosta pitäisi kirjoittaa arvostelu Only Apartmentsin sivuille, mutta kun siitä ei ole kovin paljon hyvää sanottavaa, ajattelin odotella vielä vähän. Että ehtii pöly laskeutua, eli siis että ehdin itse vähän rauhoittua ja miettiä miten nämä ikävät asiat ilmaisisi asiallisesti eikä tunteella.

Olihan matkalla toki mukavaakin, katukahviloissa istuskelua ei mikään voita ;-D. Pari kivaa ruokapaikkaakin löytyi, ihan talven aikana tehdyn nuuskintatyön tuloksena. Alla olevassa kuvassa tosin ollaan vappulounaalla turistipaikassa, jonne sorruimme hätäpäissämme jouduttuamme kaameaan turistiryysikseen. Ei auttanut muu kuin asettua lähimpään kuppilaan syömään!


Birraria la Cortessa,  Campo San Pololla, söimme lähtöpäivän lounaaksi suosikkipizzan eli Diavolon. Pizza oli hyvää ja lasku kahdesta pizzasta, litrasta talon viiniä ja kahdesta espressosta jäi alle viidenkympin. Ei huono ollenkaan.

Lisäksi vielä mielenkiintoinen sisustus, jota oli mukava ihmetellä. Kuten mistä nuo lapunvarjostimet oikein oli tehty tai mistä nuo seinälaatat. Puhumattakaan naapuripöytiin kannettujen ruoka-annosten vakoilusta. Olimme luovuttaneet asunnon jo aamukymmeneltä ja lento lähti vasta illalla klo 20.40, joten meillä oli aika monta tuntia kulutettavana näihin touhuihin. Suosittelen paikkaa, ainakin tämän yhden kokemuksen perusteella.


Venetsiaan, jos minne, on hyödyllistä saada vinkkejä hyviin ja kohtuhintaisiin ravintoloihin, joten tässä vielä toinen hyväksi todettu paikka, tämäkin siis yhden kerran kokemuksella. Pizzeria Ristorante Al Profeta, sellainen pieni perinteisesti sisustettu ravintola, joka vaikutti olevan hyvin suosittu.

Tulimme paikalle vähän seitsemän jälkeen ja saimme pöydän, mutta hetken kuluttua paikka olikin jo ihan täynnä. Täälläkin selvisimme laskusta alle viidelläkympillä, söimme simpukkarisotot ja joimme puoli litraa talon viiniä. Jälkiruokaa ei enää mahtunut pääruokakokoisen risoton jälkeen ;-D. Tästä ravintolasta ei tullut otettua kuvia, joten laitan tilalle kuvan päivänä muutamana syödystä cicchetti-lounaasta. Tietysti proseccon kera.


Eipä muuta tällä kertaa, saatan vielä palata Venetsiaan toisessakin postauksessa. Niin ja keittiö valmistui keskiviikkona, onpa ihana kokkailla ihan oikealla hellalla eikä millään minihellalla ;-D.

4 kommenttia:

  1. heippa - no olipas kokemuksia, hyviä ja huonoja. Kivoja kuvia! Mukavaa, että olet herännyt talvikoomasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ripsu! Tämänkaltaisia pienehköjen vastoinkäymisten putkia on elämämäni aikana ollut ennenkin ja ne ovat loppuneet sitten aikanaan.

      Ei pitäisi yrittää liikaa säätää vaan mennä virran mukana. Ja luottaa siihen, että asioillahan on tapana järjestyä hyvin. Juuri niinkuin edesmennyt presidenttimmekin tuumaili ;-D.

      Onneksi tuli tuo talvikooma selätettyä ja kesälomakin häämöttää jo kolmen viikon päässä!

      Poista
  2. Meilläkin oli samoja ongelmia, kun oltiin Venetsiassa, mutta se on tosi kiva paikka. Me tykkäämme Italialaisesti ruoasta tosi paljon, ja samoin istua ihanissa pikkukahviloissa. Mielestäni on parempi suunitella matka hyvin ennen lähtöä sinne,mutta toki aina kaikkeen ei voi vaan varautua :D Oliko teidän asunnosta arviointeja netissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä reissu oli ihan erilainen kuin viime vuotinen, silloin kaikki meni oikein sujuvasti sekä asuntoon sisääntulo että muukin reissun aikana. Aika paljon mekin suunniteltiin ja luettiin asunnon arviointeja sekä Only Apartmentsin sivuilta että myös AirBnb:sivuilta, jossa se myös oli tarjolla. Nyt jälkeenpäin, jälkiviisaana arvosteluja luettuani, siellä ehkä jotkut asiat olivat ikäänkuin rivien välistä aistittavissa ;-D.

      Poista