7.5.2012

Kenkälöytöjä laatikoitten kätköistä

Nyt vasta jatkoin kesäkenkien kollausta, jonka aloitin jo maaliskuulla. Mielessäni oli huolestuttava ajatus, että minun pitäisi varmaankin ostaa uudet mustat matalakantaiset kävelykengat. Kävin jo mielessäni läpi kaikki kenkäni, enkä edelleenkään muistanut omistavani mustia kävelykenkiä. Tai no yhdet, mutta ne ovat vähän kesäisemmät ja taisihan minulla olla toisetkin, ne aivan lättänät, mutta niistä en tykännyt. Ajattelin sitten kollata kuitenkin läpi kaikki kenkälaatikkoni. Ja löysin laatikoista muutamia aarteita, siis kenkiä yli kymmenen vuoden takaa.....


Löysin nämä ihanat Palmrothin kullanväriset matalat sandaalit. Olisivatkohan vuodelta 1995?
Joka tapauksessa viime vuosituhannelta ;-D. Käyttöön vaan....


Palmrothin matalat avokkaat, suurinpiirtein samaa vuosimallia kuin sandaalitkin.
Ja ihan käyttökelpoiset nämäkin....

 

Ja tadaa.......

Mustat kävelykengät, noin vuodelta 2000, pehmeätä nahkapunosta ja tukeva pohja. 
Nämä otan käyttöön ja unohdan uusien kenkien ostamisen tältä erää ;-D


Ja nämä ihanat "turkkilaiset tohvelit", ostettu Tizzianasta siihen aikaan kun se oli vielä Forumissa.
Veikkaisin vuotta 2001, ainakin se oli vielä markka-aikaa. Kengät olivat 50% alennuksessa ja maksoivat 150 mk.
Nämä olivat sellaiset "pakko saada" kengät ;-D.
Tämä oli vasta alkua, aion nyt tosiaan käydä läpi jokaikisen kenkälaatikon. Mitähän kaikkea vielä löydän!

2 kommenttia:

  1. Hei :)
    Löysinpä taas ihanan uuden blogin. Lueskelin vanhempia juttujasi ja ihan jo innolla odottelen uutta :)

    Upeita ajattomia kenkiä löytyi jemmoista. Itsekin kirppareilta metsästelen vastaavia Palmrothin ja muita suomalaisia klassikoita.

    Myös tuo koruprojekti on aivan uskomaton. Ovat aivan amattilaistason tuotoksia.

    Mukavaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Johanna ja kiitos kehuistasi ;-D.

      Palmrothit olivat tosiaan silloin 90-luvun alkupuolella kovasti muodissa ja ne ovat mielestäni kestäneet hyvin aikaa ja käyttöäkin. Onneksi on tullut säilytettyä nuo kaksi paria.

      Aaltonen oli toinen 90-luvun alun muotimerkki kengissä, sisarellani oli vähän noiden ruskeiden avokkaiden tyyliset Aaltosen avokkaat, joissa oli takana pieni ketju poikittain siinä missä Palmrothilla on logomerkki.

      Koruissa voi tosiaan sanoa, että harjoitus tekee mestarin ;-D. Olen väsännyt puolentoista vuoden aikana aikamoisen kasan kaikenlaisia koruja, kaikkia ei tosin edes kehtaa näyttää. Postaukseen tietenkin valitsin mielestäni parhaat, paitsi tuo mihin olin yhdistellyt kaikkea sekalaista.

      Poista