25.9.2012

Syksyä ilmassa ja villaa päällä

Vielä pärjää ohuella takilla, mutta tänään laitoin kuitenkin jo alle ohuen villaneuleen. Tämä on jännää aikaa vuodesta, ei oikein vielä haluaisi antaa periksi syksylle mutta toisaalta on ihan mukava kun syksy tulee. Tykkään kovasti syksystä, varsinkin jos se on kuiva ja kirpeä. Koskahan on viimeksi ollut sellainen syksy, minä en muista kuin 70-luvun lopun syksyjä. Sehän nyt ei mitään todista, enhän edes muista millainen viime syksy oli ;-D. Noh, joka tapauksessa tänään mentiin tässä asussa.



Ruokatauolla poikkesin Lindexille katsomaan Missoni Lindex vaatteita, mutta eipä niissä paljon katselemista ollut. Porukkaa oli kuin pipoa ja kassajonot kiemurtelivat aika pitkinä. Hypistelin niitä esillä olevia vähiä, enkä ihastunut. Neuleissa oli jotakin kummallista kimallusta, eivätkä materiaalit tuntuneet ollenkaan miellyttäviltä. Lindexin sivujen perusteella olin vähän kiinnostunut näistä housuista, mutta en nähnyt niitä missään muualla kuin toisen asiakkaan kädessä, enkä viitsinyt jäädä tungokseen niitä etsimään. Viskoosimekkoja ja villatakkia en myöskään nähnyt, joten se siitä Missonista Lindexillä meikäläisen osalta. Täytyy tunnustaa, että minuun iskee pienoinen paniikki tuollaisissa tungostilanteissa ja tulee kiire päästä ulos.

Minttu, Go 4 it vol. 2 blogista, on näköjään onnistunut saalistamaan Tukholmassa nuo housut, joista olin kiinnostunut. Hyvä Minttu.

Poikkesin myös Aleksi 13:sta ja katselin laukkuja, joita en suinkaan tarvitse enää yhtään uutta tai ehkä korkeintaan jonkin pienen pienen laukun ;-D. Ja jos nyt sitten kuitenkin jotakin ostaisin, se olisi joko tämä tai sitten tämä.

13 kommenttia:

  1. Mulla ei kans se Missoni sytytä:) Jotenkin levoton ja ahdistava kuosi...
    Meillä oli aamulla jo auton ikkunat jäässä ja tosi kylmä.
    Saa nähdä miten tuolla Saariselällä on kelit.Toivottavasti ruska on kaunis!

    VastaaPoista
  2. Tulipahan kuitenkin käytyä katsomassa Missonit, eikä mikään jäänyt harmittamaan. Aamulla oli melkein yhdeksän astetta lämmintä, mutta tuntui kuitenkin aika kylmältä. Täytynee siirtyä paksumpaan takkiin ja ottaa hanskat käyttöön. Hyviä kelejä Saariselälle ;-D.

    VastaaPoista
  3. No olipas hyvä ettei tullut mentyä sinne Missoni ruuhkaan! Säästyi nekin rahat. Mulla olisi ollut hinku siihen v-aukkoiseen hihattomaan mekkoon...:) Kivan syksyisen asukokonaisuuden olet pukenut. Syysvärit pukee sua älyttömän hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ;-D. Tänään piti kyllä jo laittaa tikkitakki päälle ja se on musta, kas kummaa.

      Poista
  4. Täällä ilmoittautuu yksi yksilö lisää, johon Missouni ei iske. Mekot näyttävät kivoilta semmoisten kapoisten ihmisten päällä, itse vaan kuvittelin sitä vaakaraitaa lantioni kohdalla ja lähinnä hihittelin. Kävin katsomassa ne kyllä, mitä Foorumissa eilen oli jäljellä. Kimallusta liikaa, ei omaan makuuni.

    Tuo pienempi laukku noista kahdesta on kerrassaan valloittava! Sellaista ajattelisin itsekin, jos olisi mitenkään järkevää tässä kohdassa ostaa uutta laukkua. Ei kyllä ole, vanhojakaan en kaikkia käytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Dahlia. Eihän laukkuja koskaan osteta tarpeeseen, vaan koska tahtoo sellaisen ;-D. Joo, leikki leikkinä. Nuo Decadentin laukut ovat Aleksi 13:sta esillä juuri siinä rullaportaita vastapäätä niin että ne näkee joka kerta siellä käydessään ja minua miellyttää niiden ryhdikäs olemus ja kauniit värit. Varsinkin tuo viininpunainen.

      Poista
    2. Huomasin tuolta Sarin blogin puolelta, että haaveilit viininpunaista ponchoa, en voinut olla kaivamatta esille tätä kun juuri tänään laitoin tilaukseen. En tiedä onko sellainen, mitä haet, mutta ainakin viininpunainen ja alessa ;)
      http://www.hm.com/fi/product/00895?article=00895-E

      Poista
  5. Hei Dahlia, kävin katsomassa ponchoa ja se on tosiaan kaunis. Ainoa joka mietityttää on tuo poolokaulus, se ei kuulu suosikkeihini. Täytyy vielä vähän miettiä, kiitos vinkistä ;-D.

    VastaaPoista
  6. Voi mahoton, että olet kamalat rytkyt päälle vetänyt. Eihän nuo housutkaan istu yhtään!
    Ja pitääkö sitä heti rynnätä kauppaan, kun telkkarisssa laiheliinit pyöriin karseissa tamineissa? Ei ne taviksille kuitenkaan sovi, kuten joku vähän järkevämpi olikin siellä kirjoittanutkin.

    Ilmainen neuvo: menkää sinne ikiomalle vaatekaapille, talvivaateosastoon, ja ojentakaa simmut kiinni se kätönen. Ei maksa mitään ja lopputulos on ihan yhtä hyvä, kuin kaupan suuresti mainostamissa "uutuuksissa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, kiitos palautteestasi ja vinkeistäsi ;-D.

      Poista
  7. Voi jos syksy olisikin kuiva ja pikkasen kirpeä, mutta tosi paljon on nyt satanut.. Koiran kanssa lenkille kun menee, on pakko ottaa sateenvarjo mukaan koska tänäänkin on sadellut pitkin päivää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sen lisäksi, että on märkää, on aina hämärää. Ihan kuin päivä ei valkenisi ollenkaan. Eletään toivossa, että tämä syksy muuttuisi aurinkoiseksi ja kuivaksi ;-D.

      Poista