24.4.2016

Kultakengät

Jostakin tuli yhtäkkiä mieleeni, että minähän omistan kullanväriset nahkasandaalit. Yllättävän vähäisen etsiskelyn jälkeen ne löytyivätkin ja näyttävät ihan käyttökelpoisilta. Nämä ovat siis Pertti Palmrothin käsialaa ja ostettu joskus 90-luvun puolivälissä.


Olin näihin aivan ihastunut, mutta ne olivat niin hienot etten raaskinut niitä käyttää kuin harvoin ja niinpä ne ovat jääneet aika vähäiselle käytölle. Ajattelin käydä suutarilla vaihdattamassa korkolaput ja laitattamassa puolipohjat. Pohjat ovat vähän liukkaan oloiset ja näillä kymmenillä pienikin liukkaus kengänpohjissa on kauhistus ;-D.


Näen jo mielessäni, milta ne näyttävät ruskettuneissa jaloissa. Ja miten hyvältä ne näyttävätkään mustien pellavaisten haaremihousujen ja mustan löysän silkkipaidan kanssa! Ja mikä parasta, tämän kuvittelemani asun kaikki osaset löytyvät jo omasta vaatekaapista ;-D. Tähän ideaan taidan palata myöhemmin ihan asukuvan kera.

8 kommenttia:

  1. Hei nuohan on hienot! Ja varmasti sopivat juuri loistavasti tuohon kaavailemaasi asuun. Nuo koristeet on tosi kiva juju noissa kengissä. Yksi keski-ikäisyyden lukuisista siisteistä puolista on juurikin tuo, että kaapeista voi löytyä käytännöllisesti katsoen mitä tahansa. Ja ehdottomasti asukuvia tulemaan vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin hienot ;-D. Joskus on onnistunut varastoimaan juuri ne oikeat tavarat! Minulta löytyi myös Palmrothin ruskeat nahka-avokkaat, 90-luvulta nekin ja nekin näyttivät ihan käyttökelpoisilta. Meneeköhän ensi kesä näillä kengillä. Ehdottomasti asukuvia näistä, sitten kun saan aikaiseksi, joskus aika tuppaa menemään vaan aikoessa....

      Poista
  2. Omasta kaapista tehdyt löydöt ovat kyllä niitä parhaita. Nätit sandaalit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä löydöt ovat aina hauskoja, niisrä tulee mieleen yksi mummini lausahduksista "kyllä aika tavaran kaupittee" ;-D. Ja näinhän sen on. Olen tainnut tulla mummiini, minulla on vähän taipumusta hillota tavaroita. Tekstissä mainitut pellavaiset haaremihousutkin on ostettu kesällä 2011 alennusmyynnistä, eikä ole vielä käytetty kertaakaan!!

      Poista
  3. Eikös olekin hauska, miten muoti kiertää. Mitään ei kannattaisi heittää pois vaan säästää. Viimeistään 20 v päästä sama on taas muotia :). Mulla ei ole ikinä ollut mitään kullanväristä, olisikohan jo aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kun kaikkea ei voi säästää, pitäisi osata tietää, mitä kannattaa säästää ;-D. Tällä kertaa tuli säästettyä oikeat kengät! Aika vähän minäkään käytän kullan väriä, olen enemmän hopean ystävä. En esimerkiksi ostaisi laukkua, jossa on kullanväriset metalliosat En kyllä yhtään muista, miksi olen mennyt ostamaan kultakengät ;-D.

      Poista
  4. Jeee! Mulla on 'kultaiset' balleriinat. Tosin vain joitain vuosia vanhat. Ostin ne aikoinaan itsellenikin yllätyksenä, en ollut ikinä suunnitellut. Ja tykkään edelleen ihan kauheasti. Ihmetyksekseni ja ehkä kaikista parhaiten ne sopivat ihan tavallisten arkisten asujen pariksi.
    Kiva, kun löysit omat aarteesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, joskus vaan täytyy koetella rajojaan, vaikkapa edes kultakengillä ;-D.

      Poista